sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pikku-neidin kiukkukohtaus 10.5.2010 klo 8.55


Eilen illalla alettiin opettaa Demille "irti"-käskyä. Kun Demi alkoi päästä jyvälle mitä se tarkoitti, tuli myös kauhea kiukku kohtaus, koska Demin mielestä hän saa nakertaa mitä haluaa. Tyttö meni sen verran rajuksi, ettei se kuunnellut enää mitään ja haukkasi kaikesta kiinni mistä sai, joten nappasin sen jäähylle. Pistin Demin selälleen ja pidin kiinni niin ettei sätkiminen auttanut eikä Demi päässyt kiinni sormiini. Hetken aikaa tyttö yritti sätkiä ja rähisi hampaat esillä, mutta kun Demi tajusi ettei tässä nyt muu auta kun rauhoittua ja lopetti riehumisen, päästin hänet vapaaksi ja annettiin paljon kehuja. Siinä taidettiin nähdä vilahdus luonneperimää Iitan puolelta ;)

Eka yö kun Demin piti nukkua yksin oli siis viime yönä. Se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, koska Demi alkoi heti itkeä ja kerrostalossa vähän huonona puolena se ettei yöllä voi antaa koiran itkeä kunnes nukahtaa itsestään, koska naapurit tulee kanssa itkemään ovelle ;). Joten, menin makaamaan Demin viereen patjalle kunnes se nukahti ja nousin sitten itse sänkyyn. Muutaman kerran jouduin sen tekemään, kun herätessään Demi tajusi olevansa yksin. Aamulla kun Jesse lähti töihin, päätin että nyt on sen verran aamu jo, että annan Demin nukahtaa yksin. Varmaan kymmenisen minuuttia Demi itki lattialla sängynlaidalla, mutta sitten tuli hiljaista ja Demi oli mennyt nukkumaan. Harjoitus tekee mestarin joten eiköhän Demi pian opi nukkumaan myös yksin :)

Latasin tuon Demin kilinä-pallo videonkin, sen saikin ladattua suoraan tänne, laatu ei ole mikään paras, mutta eiköhän siitä selvää saa :). Siinä tosiaan tämä meidän herttainen ja suloinen pieni hauvamme ;) Ja samassa kuva Demin päiväunilta.

Tänään on ensimmäinen lomapäiväni ja Jesse tosiaan lähti aamulla töihin, ei kovin mielellään kylläkään, kun joutui lähtemään Demin luota ekaa kertaa. Mutta sitten on kiva tulla kotiin, kun Demi on kotona vastassa :)

1 kommentti:

  1. Tosi ihanaa lukea näitä sun juttuja Demistä. Käyn täällä päivittäin, vaikka en aina kommentoikaan. Onnittelut Iitan luonteesta :) Kannattaa tosiaan ottaa heti luulot pois!

    VastaaPoista