sunnuntai 24. helmikuuta 2019

24.2.2019 Demin kuulumisia :)

1-2vko leikkauksesta:

Demi pystyi kävelemään jo muutamia metrejä takatassuja apuna käyttäen. Yritti vielä välillä kävellä pelkillä etutassuilla, mutta silloin varovasti painoin takapäätä alas että käyttäisi takatassuja.
Takapää tuettiin edelleen ulkona tukiliinalla. Pystyi ravaamaan jo kevyesti.

12 päivää leikkauksesta oli tikkien poisto ja ensimmäinen jälkitarkastus. Leikkaushaavat olivat siistit ja kaikki näyttää hyvältä :)

1,5vko leikkauksesta

2-3vko leikkauksesta:

Aloitettiin fysioterapia. Ristiselän alueella oli nestettä kertynyt, todennäköisesti iskusta joka on eturistisiteetkin rikkonut. Etupään selän lihaksissa jumia, kulkenut niin vahvasti etupainotteisena. Hierontaa ja kevyitä jumppia kotihoito-ohjeeksi. Fysioterapeutin ohjeilla jumppaillaan kotona joka päivä 1-4 kertaa. Fysioterapeuttina toimii Nina Herpola

Aloitettiin Cartrophen-pistossarja. 

3-4vko leikkauksesta:

Jatkettiin Cartrophen-pistossarjaa ja fysioterapeutilla käyntiä kerran viikossa. 
Takapään tukiliina jätettiin ulkoillessa pois (ulkona Demi kulkee vain nurmikolla, ei jäällä eikä asfaltilla). Vesiallasterapiaa ei vielä aloitettu. 

23.2. Tuli leikkauksesta kuluneeksi 4vko ja 1kk siitä kun eturistisiteet meni poikki. Toisaalta 1kk on vasta vähän aikaa, mutta toisaalta tuntuu että aika on mennyt kuin siivillä. Tekemistä on toki paljon kun normiarki pyörii Demin kuntoutuksen lisäksi, mutta ollaan asennoiduttu Demin kuntoutukseen isolla motivaatiolla ja kaikki tuntuu rullaavan hyvin eteenpäin omalla painollaan :) Demin kanssa toimiessa noudatetaan aina erityistä varovaisuutta. Demi edistyy hyvin tasaisesti kuntoutuksessa, mutta himmaillaan Demin menoa jotta mitään takapakkia ei pääse tapahtumaan. Jumppaillaan päivittäin 1-4 kertaa fysioterapeutin ohjeiden mukaan. 4vko päästä on kontrolliröntgen, jossa toivottavasti saadaan luutuneiden polvien tulokset. 

Olen sekä Paulin että Ninan kanssa keskustellut siitä, mitä Demille mahdollisesti on tapahtunut ja merkit viittaavat siihen että Demi olisi yrittänyt hypätä sängylle kohdasta jossa ei ole ollut mattoa alla. Hyppy on epäonnistunut ja Demin takajalat ovat levinneet "Bambimaisesti" sivuille, jolloin myös selkään on tullut iskua joka on aiheuttanut nesteen kertymisen. Lisäksi polvien täysin symmetriset vauriot viittaavat tähän. Valitettavasti emme ikinä varmaksi saa tietää mitä on tapahtunut, mutta todennäköisyys bambimaiseen liukastumiseen on vammojen perusteella suurin. 
Onneksi ollaan kuitenkin jo hyvää matkaa kohti kuntoutumista ja paranemista. 

Demin tapaturma on ollut uskomattoman huonoa tuuria. Demi ei täytä mitään tyypillisen ristisidepotilaan ominaisuuksia. Näyttelymenestyksen perusteella uskallan sanoa että Demin kulmaukset eivät ole voineet kovin huonot olla, Demi ei ole ylipainoinen, Demillä ei ole ollut huono lihaskunto, Demi ei harrasta mitään repivää ja rajua (esim. agility, canicross) eikä Demillä ole tällaisessa asiassa sukurasitetta, eikä schipperke muutenkaan ole kovin yleinen ristisidepotilas. Demillä ei ole myöskään ollut mitään aiempaa vammaa takajaloissa joka olisi voinut tälle altistaa. 

Tutkimattomat ovat elämän tiet ja onneksi tästäkin selvitään ja kaikkemme annetaan kyllä että Demi tulee kuntoon :) Schipperkeksi Demi kuitenkin on verrattain vielä nuori, joten toivon mukaan edessä on vielä monen monta ihanaa vuotta tämän rakkaan pikkutytön kanssa :) 

Demi 23.2

tiistai 29. tammikuuta 2019

Koiran eturistiside poikki, TPLO-leikkaus, ortopedi Pauli Keränen

Otsikointi kohdistettu hakukoneille, jotta kirjoitus on helposti löydettävissä jos joku joutuu samaan tilanteeseen kuin me.

Tilanne on siis se, että Demiltä meni viime keskiviikkona molemmista polvista eturistisiteet poikki. Lauantaina Demin molemmat polvet leikattiin TPLO-leikkauksilla, Demin leikkasi Helsingissä Pauli Keränen.

Demi on hieman alle 5kg painava, 8v (maaliskuussa 9v täyttävä), perusterve, hyvässä kunnossa oleva schipperke narttu. 

23.1.2019 Demin takajalat eivät kanna

Keskiviikkona tultiin töistä kotiin ja Demi istui huoneen nurkassa. Demin takajalat eivät kantaneet ja jos Demin takapään yritti nostaa, takapää kaatui joko vähän sivulle tai pepulleen. Demi ja Hani ovat päivisin makuuhuoneessa kun ollaan töissä, joten epäilys on että Demi on epäonnistunut jotenkin hypyssä sängylle tai on pudonnut sängyltä. 


Soitimme välittömästi eläinlääkäriasemille jotta saisimme mahdollisimman pian ajan. Saimme päivystys ajan Turun Eläinsairaalaan klo 20.45. Tutkimuksissa todettiin että Demin oireet viittaavat välilevytyrään tai välilevyn pullistumaan, näissä molemmissa koira on saatava mahdollisimman pian oikeaan hoitoon. Meidät neuvottiin eteenpäin Vantaalle Eläinsairaala Aistiin. Lähdimme yötä vasten ajamaan Aistiin ja puolen yön jälkeen oltiin siellä. Lääkäri tutki Demin ja sitten Demi jäi sinne loppuyöksi. 

Demi Aistissa Vantaalla

24.1.2019 Syy takajalkojen kantamattomuudelle selvisi

Aamulla neurologi tutki Demin. Neurologisissa tutkimuksissa ei ollut mitään poikkeavaa, mutta ortopedisissa tutkimuksissa havaittiin, että Demin molemmista polvista on ristisiteet poikki. Demillä oli molemmissa polvissa nk. positiivinen vetolaatikkotesti, instabiliteetti. 
Aistissa ei ollut ortopedia paikalla, mutta saimme onneksi ajan Pieneläinklinikka Moreliukseen hyvin nopealla aikataululla. Moreliuksessa Demi tutkittiin ja vahvistettiin diagnoosi siitä että eturistisiteet ovat poikki molemmista polvista. Moreliukselle olisimme saaneet leikkausajan seuraavalle keskiviikolle. Päätimme kuitenkin soittaa vielä Pauli Keräselle. Paulille saatiin järjestymään leikkausaika jo lauantaille. Demi sai Moreliuksesta kipulääkkeet ja sitten menimme kotiin odottamaan lauantaina. Tarkoitus oli ensin että polvet leikataan yksi kerrallaan, koska koirilta ei yleensä leikata molempia takajalkoja samalla kerralla.

25.1.2019 Puhelu Paulin klinikalta

Perjantaina saimme puhelun Evidensia Kampista, jossa Pauli tekee leikkauksia. Pauli oli tutustunut Demin papereihin ja oli tullut päätökseen, että Demin molemmat takajalat leikataan samalla kerralla. Kumpikaan Demin takajaloista ei kantanut ollenkaan, joten leikkaamaton polvi saattaisi vaarantaa leikatun polven paranemisen, koska Demi olisi alkanut varata koko takapainoaan leikatulle jalalle. 

On hyvin harvinaista että koiralla menee samaan aikaan molemmista polvista eturistisiteet poikki, Demin polvet olivat vaurioituneet myös hyvin symmetrisesti, esim. turvotukset olivat hyvin samanlaiset molemmissa polvissa ja molemmista polvista eturistiside oli kokonaan poikki.

26.1.2019 Leikkauspäivä

Lauantaiaamuna veimme Demin Evidensia Kamppiin. Pauli teki Demille tutkimuksia, sitten annettiin esilääkitys, otettiin verinäytteet ja laitettiin kanyyli. Kun Demi alkoi olla tarpeeksi pöhnäinen, hoitaja otti Demin mukaansa ja Demi meni rötngenkuvauksiin ja sitten Demille laitettiin epiduraali. Leikkauksen arveltiin kestävän noin 4h. 

Demi odotteli näin rennosti aamulla Paulin vastaanottoa

Kun klinikalta soitettiin että leikkaus on onnistuneesti ohi, kaikki on mennyt hienosti ja Demi on heräämössä, oli tunne uskomattoman helpottunut, iloinen ja onnellinen! Tällaisessa tilanteessa leikkaus on kuitenkin aina se isoin juttu, paraneminen voi alkaa siitä kun rikkoutunut paikka on saatu korjattua.

Menimme hakemaan Demiä klinikalta ja saimme kuulla Paulilta leikkauksen kulun, Demillä oli molemmissa polvissa myös mediaalisen nivelkierukan takasarvennaisessa kassinkahvarepeämä ja irronnut osa oli poistettu. Jatkossa huolehditaan hyvin siitä että Demi saa jatkossakin nivelravinnetta (Artroflexiä tytöt ovat saaneetkin jo pari vuotta) ja luulen että jatketaan ainakin vesiallasterapiaa Demin kanssa myös leikkauksen kuntoutusjakson jälkeen, jotta nivelet saadaan pidettyä hyvässä kunnossa.  

Hoitajien kanssa kävimme läpi kotiutumis- ja kuntoutusohjeet ja sitten Demi oli valmis lähtemään kotiin. 

 Demin leikatut polvet

Kuva lainattu ja lisää tietoa ristisiteen repeämästä ja sen hoitomuodoista täältä
Lisää tietoa löytyy myös Evidensian sivuilta täältä

Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kuinka kiitollinen olen Pauli Keräselle, joka ammattitaidollaan teki sen päätöksen että molemmat polvet leikataan samalla kertaa ja leikkasi taidokkaasti Demin polvet! 
Kiitän myös kaikkia Demiä tutkineita ja hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia! Uskomattoman nopeasti saatiin apu meidän pikku tytölle!

Demi leikkauspäivän iltana

Leikkauspäivän iltana Demi oli vielä vähän pöhnäinen. Illalla aloitettiin jo osa kipulääkkeistä ja kylmähoidot joita tehtiin 48h ajan leikkauksen jälkeen, 4-8h välein. Ruoka maistui hyvin illalla. Illalla käytiin ulkona pikaisesti koittamassa voisiko Demi pissata, mutta Demi piti takatassunsa hyvin visusti koukussa ylhäällä eikä ollut ollenkaan halukas laskemaan niitä. Ensimmäinen yö meni todella hyvin, Demi ei edes vinkunut joka kyllä aiheutti sen että itse havahduin vähän väliä tarkistamaan että Demillä on kaikki hyvin.

27.1.2019 Ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen

Sunnuntaina jatkettiin ahkerasti kylmähoidoilla ja tein aikataulun kaikista lääkkeistä ja kylmähoidoista, jotta kaikki tulisi varmasti ajallaan tehtyä ja annettua. Demin kyljessä ollut kipulaastari valitettavasti alkoi repsottaa niin paljon että se piti ottaa pois, mutta sen tilalla on sitten Tramadol kipulääke jota annettiin Demille. 

Aamulla kun yritettiin pissoja ulkona, Demi laski varovasti takatassunsa maahan. Samalla hetkellä kun Demi laski takatassut maahan, se kääntyi katsomaan minua ja ikäänkuin olisi kysynyt: mitä on tapahtunut. Ennen leikkausta polvet varmasti olivat epämukavat ja kipeät kun niillä astui, nyt ihan jo kipulääkkeidenkin takia askelluskipua ei varmaan ollut ja polvien korjaus tietysti teki astumiseen paremman fiiliksen ja kivuttomuuden.

Demi pidätti pissaa hyvin sinnikkäästi, eikä edes yrittänyt pissata ulkona. Lopulta mentiin vanhempieni pihalle yrittämään pissoja. Demi on aina ollut vanhempieni Nemo-koiran suuri fani eikä Demi voinut vastustaa Nemon pissan merkkaamista ja onneksi saatiin rakko tyhjennettyä! 

Sunnuntai meni rauhallisesti, vaikka aikataulu oli kyllä täynnä Demin hoitorutiineista :)

Demi juuri kylmähoidon jälkeen

28.1.2019 Toinen päivä leikkauksen jälkeen

Toisena päivänä leikkauksesta alkoi tapahtua huomattavaa edistystä polvissa. Päivällä Demi varasi ulkona vähän painoa jo takatassuille kun seisoi paikallaan. Demin takapäätä tuetaan liinalla aina ulkona jotta takapää ei kuormitu nyt liikaa. Jo tämä tuntui ihan mahtavalta, mutta Demi on vahva tyyppi ja päätti illalla pistää vielä paremmaksi. Illalla Demi otti ulkona muutaman askeleen takatassuillaan kun oltiin pisulla. Iltapalalla Demi nousi itse seisomaan. Ruoka tarjoillaan Demille suoraan häkkiin ja pidän ruokakuppia kaulurin sisällä niin että Demi voisi ihan hyvin istua kun syö. Demi kuitenkin nousi seisomaan ruokailun ajaksi. Täyttä painoa Demi ei selvästi varannut takajaloilleen, mutta varasi painoa kuitenkin. 
Demi ei ollut edes yrittänyt itse nousta seisomaan viime keskiviikon jälkeen, joten tämä tuntui ihan uskomattomalta! Maltti muistetaan kuitenkin pitää kuntoutuksessa ja edetään rauhalliseen tahtiin. 

Soittelin Turun seudun koirien fysioterapeutteja ym. läpi ja sain varattua Demille nyt fysioterapia käynnit kerran viikossa, vesiterapiakävelyä kerran viikossa ja lääkärin ajan pistossarjan aloitukseen. Demi saa pistoksia polviin 4 kertaa, viikon välein. Kaikki nämä edellä mainitut kuntoutusohjelman käynnit aloitetaan noin 2-2,5vko leikkauksesta. Varasin myös ensi viikolle ajan tikkien poistoon ja jälkitarkastukseen Paulille. 8 viikon päästä mennään myös jälkitarkastus kontrolliröntgeniin, silloin katsotaan miten luutuminen on edistynyt.

Leikkaushaavojen suojalaput otettiin pois ja molemmat haavat näyttivät oikein hyviltä. Molemmissa jaloissa on ihossa punaisia alueita, jotka ovat mustelmia ja polvien alle on valunut jonkin verran turvotusta, mutta nämä molemmat ovat ihan normaalia leikkauksen jälkeen. 

Kakkaa Demi ei ollut tehnyt joten kävimme hakemassa Levolac ummetuslääkettä Paulin ohjeen mukaan. Levolac auttoikin melko pian ja Demi heräsi yöllä kakkahätään ja saatiin tarpeet tehtyä.

 Demi pystyi varaamaan jo vähän painoa takajaloille





29.1.2019 Kolmas päivä leikkauksen jälkeen

Tänään on kolmas päivä leikkauksesta. Viimeiset kylmähoidot tehtiin polville eilen. Tänään aloitetaan kotijumppaukset jaloille, kevyttä koukistamista reideltä auttaen. Demi nukkuu varsin rauhallisesti häkissään ja ottaa paranemisen muutenkin tosi lunkisti. Demi on onneksi todella sopeutuva tyyppi, eikä ole mikään rämäpää, joten uskon että Demille tämä muutaman kuukauden kuntoutusjakso ja liikunnan rajoittaminen on helppo hyväksyä. 

Tulevia kuulumisia ja kuntoutuksia päivittelen blogiin sitä mukaa kun ehdin.

Annamme kaiken panostuksemme Demin kuntoutukselle ja Hani lopetti nyt koiratanssin siksi aikaa että saadaan Demi kunnolla kuntoutumaan. Hani on muutenkin tosi huolissaan Demistä, mutta koska Demi ymmärtää olevansa heikossa asemassa, Demi ei nyt halua Hania lähelleen. Kotiimme onkin tehty nyt aita jakamaan tilat puoliksi, jotta Hani saa olla omalla puolellaan ja Demi omalla puolellaan, vaikka Demi nyt suurimman osan ajasta häkissä lepäileenkin. 

lauantai 19. tammikuuta 2019

19.1.2019 Namiautomaatti Treat and Train

Jotenkin tuntuu että näin on käynyt ennenkin: Ollaan muka tauolla, mutta pää pursuaa hyviä ideoita tanssiin liittyen ja Hanin motivaatio oppia on ihan valtava :D Taukoilua ei ole siis voinut taukoiluksi kutsua kun melkein joka päivä tehdään ainakin jotain pientä. Oltiin myös Marjaana Lohivirran koiratanssi koulutuksessa josta saatiin hyviä ideoita, joten täytyyhän niitä nyt toteuttaa :D

Ollaan Hanin kanssa pohdittu paljon, mitä voitaisiin tehdä paremmin tanssissa ja varsinkin kisoissa. Moni asia vaikuttaa kokonaisuuteen ja moneen asiaan tullaan nyt keskittymään treeneissä. 

Nyt ollaan alettu treenaamaan namiautomaatin kanssa, aiemmin lähinnä kokeiltiin sitä mutta nyt se on kunnolla käytössä :) Hanille on haastavaa kun mulla ei ole kädessä namia ja tämä tietysti vaikuttaa myös kisasuoritukseen. Namiautomaatin kanssa treenataan nyt niin, että kun olen täyttänyt sen, pesen kädet, eli mun käsissä ei ole edes namin tuoksua. Tämä on aiheuttanut Hanille vähän turhautumista, koska toki olen tanssinut aiemmin aina vähintään namin haju käsissä. Hani vinkuu ja paukuttaa tassuillaan namiautomaattia. Mutta kun Hani alkaa keskittymään, Hani kyllä osaa kaikki käskyt. Tällä hetkellä keskitytään täysillä HTM:mään, koska Hanilla on siihen nyt kova palo. 

Hyvin Hani on hoksannut namiautomaatin, että sieltä ei mitään heru ennen kuin käskyn on mun kanssa toteuttanut. Silti konetta täytyy käydä välillä paukuttamassa ja yrittää komentaa sitä antamaan namia :D Olen säätänyt koneen niin että sieltä tulee yksi nami kerrallaan. Koneeseen saa säädettyä tulemaan enemmänkin nameja kerralla mutta yksi on hyvä ja kun Hani toteuttaa jonkin position erittäin hyvin, painan kaukosäätimestä vain useamman kerran jotta nameja tulee enemmän :)
Kaikenkaikkiaan oon tosi tyytyväinen tuohon laitteeseen!

Demi on myös alkanut taas treenata, otettiin Demin kanssa nyt tavoitteeksi tehdä koreo, koska ilman päämäärää treenaaminen on vähän paikallaan junnaamista. Voi olla että mennään johonkin epävirallisiin kisoihin kokeilemaan Demin kanssa, mutta katsotaan nyt :) Demi on joka tapauksessa mukana treeneissä nyt joka kerta :) Ja Demi treenaa myös kotona namiautomaatin avustuksella :)

 Hani ja namiautomaatti :)

Demi ja uuden koreon hai :)

Hanin HTM treeniä :)

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

6.1.2019 Uusi vuosi

 Niin se vuosi vaihtui taas. Vuodenvaihde meni hyvin, Demi hetken aikaa oli jännittynyt raketeista, mutta kokonaisuudessaan meni hyvin :) 

Palataan vielä sen verran viime vuoteen, että kerrataan loppuvuoden tapahtumia. 

Käytiin Hanin kanssa esiintymässä Messarissa koiratanssin PM-kisojen väliajalla :) Aivan huikea kokemus!!! :) 

Demi ja Hani oli ollut selvästi kilttejä, koska sai hienot lahjat. Lahjat olivat molemmille yhteiset; jumppadonitsi joka on saavuttanut suuren suosion ja namiautomaatti jolla tehostetaan ja vahvistetaan koiratanssikäskyjä. Demi on yllättäen hoksannut namiautomaatin tosi hyvin! Hani nyt on muutenkin tosi altis käskyille tanssin takia joten Hanin oppiminen automaattiin ei ollut yllätys :) Toivottavasti ehdin myöhemmin kirjoitella lisää näistä kivoista lahjoista :)

Hani oli uuden vuoden tanssikisoissa Akaalla, HTM:ssä päästiin sijalle 3 ja Hani sai hienon skumppalasin jossa lukee "it takes two to heelwork" :) Freestylessa ei päästy sijoille joten FS lasi jäi saamatta. Ollaan Hanin kanssa nyt pari kuukautta kisoista tauolla, mutta treenaillaan kyllä, vaikka ei niin intensiivisesti.

No niin, palatkaamme takaisin vuoden vaihteeseen. Kuten yleensä, olen blogiin kertonut vuoden vaihteessa tavoitteita seuraavalle vuodelle. Kerratkaamme ensin vuosi sitten tehdyt tavoitteet:

Hani: "FS AVOssa KUMA" - Ei saatu
Hani: "HTM ALO:ssa viimeinen KUMA" - Saatiin helmikuussa ja upea kisa olikin :)
Demi: "koiratanssissa yleisöjännitys pienemmälle" - Ei onnistunut ja Demi lopetti tanssissa kisaamisen.
Demi: "Käytäisiin 2-3 näyttelyssä" - Toteutui! Käytiin viidessä näyttelyssä :)
Minä: "kirjoitan enemmän blogiin kuin viime vuonna (yli 33postausta)" - Ei toteutunut, kirjoitin vain 27 postausta.

Eli suuri osa ei toteutunut. Toisaalta, viime vuonna tapahtui paljon muutakin kuin koirien kanssa touhuilua ja aikaa meni niin paljon muuhun, että ei näistä kannata stressiä ottaa, harrastukset menevät omalla painollaan :) Mutta toki asetamme joitakin tavoitteita tällekin vuodelle, ihan hauska näitä on vuoden päästä sitten muistella ja todeta miten meni :)

Tavoitteet vuodelle 2019:

Hani: 
- AVO-luokan KUMA, kummasta lajista tahansa HTM/FS

Demi: 
 - ROP/VSP sijoitus jostain näyttelystä
- enemmän tanssitreeniä vaikka ei kisaa tanssissa

Minä:
- Jos sitä uskaltaisi taas yrittää kirjoittaa enemmän kuin viime vuonna :D Nyt tavoite on helpompi, siis yli 27 postausta tälle vuodelle :D

Hyvää uutta vuotta 2019! 
Olkoon se hyvä, menestyksekäs ja täynnä onnellisuutta ja terveyttä! :)

Hani Messarissa esiintymässä

 Joulupukki toi kivoja lahjoja

Hani HTM AVO sija 3 uuden vuoden kisoissa Akaalla :)

lauantai 8. joulukuuta 2018

8.12.2018 Takaisin kisakentillä :)

Hanin takajalka on parantunut hyvin ja käytiin viikon sisään kaksissa kisoissa :) 2.12 oltiin Janakkalassa ja 6.12 Akaalla.
Kivoja onnistumisia saatiin mutta pieniä haisteluja, kieltäytymisiä ja ihmettelyjä oli. Janakkalassa Freestylen AVOssa sijalle 2, HTM:ssä ei sijoille. Akaalla HTM AVOssa sijalle 3, Freestylessa ei sijoille.

Tytöt ovat saaneet vähän ennakkoon joululahjoja. Molemmat saivat kokoheijastavat takit, nyt on niin pimeää että tulivat heti käyttöön :) Demin mielestä takissa ei voi kävellä mutta pikkuhiljaa on siihen tottunut. Ostin Hanin jalkaa silmällä pitäen Back on Track makuualustan, nuo BoT takithan tytöillä jo on. Mutta molemmat tytöt haluavat koko ajan olla Bot-alustalla, ja Demi siinä nyt on maannut ihan jatkuvasti joten pukinkonttiin on tulossa vielä toinen samanlainen alusta ettei tyttöjen tarvitse vuorotella alustalla :D


 Janakkala Hani FS AVO sija 2
 Demi ja Back on Track alusta
Heijastintakit

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

4.11.2018 Kuulumisia

Taas on aika hurahtanut vauhdilla. Demi kävi Paraisilla näyttelyssä, tuloksena PN3 :) Hanin kanssa treenattiin kovasti ja kisattiin ahkerasti, oltiin kaksissa epävirallisissa kisoissa ja kaksissa virallisissa. Harmillisesti Hani loukkasi oikean takajalkansa Salon virallisissa kisoissa kesken HTM esityksen, joten siitä asti ollaan oltu treeni- ja kisatauolla. Pahasti Hani ei onneksi jalkaa loukannut, eikä lääkärikäyntiä tarvittu :) Nyt Hani käyttää jalkaa täysin normaalisti ja ollaan pari kertaa kotona vähän kokeiltu jo koiratanssia, mutta Hanilla on niin kova into treenata että mopo lähtee Hanilla heti käsistä ja Hani esittää kaikki osaamansa temput :D Ensi viikolla mennään hallille ja aloitellaan taas varovasti treenaaminen :) Toivon mukaan ollaan kisakentillä takaisin joulukuussa :) 

 Hani on muistanut levätä jalan loukkaantumisen jälkeen

 Hani Ylöjärven KT kisoissa
HTM AVO sija 1
FS AVO sija 3

Demi PN3 Paraisilla :) 

torstai 6. syyskuuta 2018

6.9.2018 Menoa ja meininkiä :)

Vaikka blogissa on ollut nyt vähän hiljaista, se ei todellakaan ole tarkoittanut että ei olisi touhuttu mitään. Itse asiassa on ollut todella kiire ja paljon touhuja :) Suurimpana ajan viejänä muutaman viikon oli muutto :) Olemme siis muuttaneet ja nyt alkaa arki taas palautumaan ennalleen.

Hani on aloittanut säännöllisen treenaamisen hallilla tanssissa. Yksiin kisoihinkin ehdittiin ja siellä vähän kisavire oli hakusessa kun on ollut parin kuukauden kisatauko. Mutta hienosti Hani tsemppasi ja sijoittui molemmissa lajeissa neljänneksi hyvin pistein :) 

Demi kävi Helsingissä kääpiökoirien erkkarissa ja oli ERI, VET3 :) Demin kanssa on niin ilo olla kehässä kun Demi esiintyy siellä niin edukseen :)

Oltiin Hanin kanssa myös kouluttamassa koiratanssia Nuutuksen kennelin 10v leirillä :) Ihania koiria ja ohjaajia innostui tanssista ja ehkäpä näemme heitä ihan kisakentillä asti! :)

Jatkossa seuraa näyttelyitä, kisoja, treenejä ja muuta mukavaa, yritän pysytellä menossa mukana täällä blogin puolella :) 

 Helsingin erkkari, Demi. Kuva: Samuli Perälä

Hani palautteli tanssikisojen jälkeen saunassa :)