torstai 29. lokakuuta 2015

29.10.2015 Eiliset treenit

Eilen oltiin taas treenaamassa. Kuvasin molempien tyttöjen koreot jotta näen itse mitä tulee ottaa huomioon katsojan näkökulmasta. Kuvaamisen jälkeen kokeilin kaksi kertaa molempien tyttöjen kanssa mennä ilman namia. Hani meni molemmat kerrat hyvin. Demi meni ekan kerran hyvin, mutta melkein heti toisen kierroksen alussa totesi että "eihän sulla ole edes namia, en muuten tottele!" Onnistuneen suorituksen jälkeen tietty sai vaaaaltavasti namia :D Hani oli ihan innoissaan :) 

Hani on tällä hetkellä tosi kalju. Hani pudotti reipas kuukausi sitten alusvillat ja on pudotellut nyt päällikarvaa. Ja karvaa lähtee edelleen tupoittain vaikka Hani on täysin kauluriton ja housuton... Aluvillakaan ei ole alkanut vielä kasvaa vaikka aamulenkkejä ollaan pakkasessakin tehty. No, Hanilla ei tietty loppuvuoden näyttelyihin ole erikoisempia tavoitteita. Demi sen sijaa on ollut 2kk ihan täydellisessä muhkeassa turkissa, totta kai kun ei ole ollut näyttelyitä :D Toivotaan nyt että Demi tuon turkkinsa pitää eikä lähde tiputtamaan :)
Hani ja kumiankka

perjantai 23. lokakuuta 2015

23.10.2015 Koiratanssi - missä mennään

Molemmat tytöt on kehittyneet mukavasti koiratanssissa. Treeneissä käydään 1-2 kertaa viikossa. Tämän vuoden puolella olisi vielä yhdet kisat joihin oltaisiin menossa, sen jälkeen keskitytäänkin taas näyttelyihin loppuvuosi. Isoin kysymys molempien tyttöjen kanssa on se, tekevätkö tytöt temppuja kun mulla ei ole namia. Siihen keskitytäänkin varmasti seuraavat treenikerrat. Molemmilla tytöillä on nyt hyvät, toimivat koreografiat joita on mukava tehdä :)
 Demi tanssii
Hani nousee vasten

lauantai 17. lokakuuta 2015

17.10.2015 Salon treenit

Kun olin saanut Hanin koreon valmiiksi, huomasin että tänään aamulla ehtisin mennä Salon KT treeneihin. Käytiin tänään aamulla siis Salossa treenaamassa, Hanin koreo meni hyvin, tosin Hani ei tietysti ollut koko ajan kontaktista kun itsekkin vähän haki koreon meininkiä. Hanin koreossa oleva vaatesompailu onnistui ihan hyvin ja totesin että esiintymisasuun on tehtävä vähän parannuksia. Demi meni koreonsa hyvin :) 

perjantai 16. lokakuuta 2015

16.10.2015 Hanin koreografia

Sieltä se sitten tuli! :)
Pari päivää sitten päätin että toteutan Hanin kanssa koreon musiikkiin jota olen miettinyt jo pitkään (lähes vuoden). Eilen miksasin musiikin (se koostuu kolmesta eri kappaleesta) ja tänään olen kuunnellut kappaletta repeattina. Pikkuhiljaa liike toisensa jälkeen alkoi löytää paikkansa ja noin tunnissa koreo oli valmis :D Kun koreo tulee kuin itsestään, tietää että kappale on oikea! :) Demin koreon kanssa kävi samalla tavalla, se vain tuli kuin itsestään kun kuuntelin kappaletta :) Molempien tyttöjen koreot pääsee blogiin sitten kun onnistutaan ne esittämään kokonaisuudessaan (kisavaatteet ja muut yllä) eli todennäköisesti kisoista videoitu pätkä päätyy sitten blogiin :) 
Nyt en malta odottaa ensi viikon treenejä että päästään hallissa kokeilemaan koreota! :)
 Hani
Demi

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

14.10.2015 Treeniä ja ämpäreittäin nameja

Ostin Demille ja Hanille koiratanssi treenejä varten koulutusnameja jotka on tosi pieniä. Suurimmassa osassa namivalikoimia palat on liian suuria tytöille ja niitä joutuu aina pilkkomaan. Nyt löytyi kuitenkin hyviä ja vielä helposti suljettavissa pikku "ämpäreissä", noista on treeneissä helppo napata nameja kun purkki on aukinaisena jossain ylhäällä. 
Tänään oltiin taas treenaamassa tanssia. Demille sattui sellainen päivä ettei oikein kiinnostanut, no saatiin kuitenkin 10-15min hyvä treeni jonka jälkeen Demi vähän alkoi empiä eikä enää kiinnostunut nameista. Vaihdoin sitten Hanin vielä uudelleen treenaamaan, joten Hansu sai kunnon treenin tänään :) Hani olikin ihan liekeissä, opetin Hanille tänään muitakin temppuja pelkästä äänikäskystä. Hani oppi tosi nopeasti ja harjoiteltiin myös malttia. Jos Hani teki jonkin liikkeen ennen kuin käskin, pyysin Hanin takaisin ja istuttiin hetki rauhoittumassa jonka jälkeen annoin käskyn. Hanin kohdalla koreografia on vielä vähän avoin, en ole varma pidänkö edes saman musiikin joka meillä oli viime kisoissa. Demille kun musiikki ja koreo iskivät heti. Hani on tanssissa Demiä edellä, senkin takia että Hani on kauemmin sitä harrastanut, mutta myös siksi että Demillä tulee näitä "ei kiinnosta" päiviä, jolloin Demi ei motivoidu edes nameilla. Jos tarjolla on namia, Hania kiinnostaa AINA :D Hani osaa useampia temppuja ja on varmempi tekemään niitä. Täytynee joku päivä kuunnella ja selailla taas biisejä jos joku sieltä pomppaisi esiin täydellisenä kappaleena Hanille :)
Hani ei malta odottaa että pääsee namien kimppuun :)

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

7.10.2015 KT treenit ja muuta mukavaa :)

Aamulenkillä löydettiin maasta koiran tunnistelaatta, pirautin laatassa olevaan numeroon ja omistaja oli mielissään että laatta löytyi, hän tuli sen iltapäivällä hakemaan :)
Törmäsimme myös naapuritalojen laivakoira Kapuun jota näemme usein lenkeillä. Tuli siinä sitten puheeksi että mistä kennelistä Kapu on. Kävi ilmi että Kapu on Hanin setä, Intopiukan kennelistä! :D 
Posti toi tänään ilmoituksen kirjatusta kirjeestä, sieltä tuli Demin Baltian muotovalion diplomi ja ruusuke! :) Ruusuke on kyllä niin mahtava että olen tosi tyytyväinen että hankin ruusukkeen Liettuasta :) 
Iltasella sitten olin varannut läheisen koira-areenan meille koiratanssi harjoituksiin. Meillä on siellä varattu noin kerran viikossa treeniaika ja käyn treenaamassa molempien tyttöjen kanssa :) Treenit meni todella hyvin! Demille opetin kaksi uutta temppua ja Hanin kanssa vahvistettiin vanhoja, pujottelu ilman käsimerkkiä menee jo hyvin! :) 
 BALT MVA
 Hani
 Demi
Demin palkintoseinä täynnä hienoja muistoja upeilta reissuilta :)

lauantai 3. lokakuuta 2015

3.10.2015 KT tehotreenit ja Nemo FI AVA!

Nemo valioitui jo jokin aika sitten mutta nyt saatiin Nemon valiokuva blogiin :) Vanhempieni koira Nemo siis saavutti Suomen Agilityvalion arvon!! Meidän lauma onnittelee! :)

Tänään ollaan ehditty jo käymään Salossa, oltiin Hannan tunnilla treenailemassa koiratanssia. Saatiin hyviä vinkkejä ja Hani oppi menemään pujottelun jalkojen välistä ilman käsimerkkiä! JES :) Hanna sanoi että varmuutta esiintymistilanteeseen saisi kun harjoittelisi useissa eri ympäristöissä, silloin kisahalli ei olisi niin outo paikka. Lähdettiinkin pian kotiin päästyä ulos treenaamaan. Mentiin ensin läheiselle hiekkakentälle ja treenasin liikkeitä ensin Hanin ja sitten Demin kanssa. Sopivasti meneillään oli suunnistuskisa ja suunnistajia juoksi ihan läheltä, voi miten hyvää häiriötreeniä! Varsinkin Demille joka vihaa juoksevia ihmisiä :D Sen jälkeen suunnattiin läheisen koulun parkkipaikalle ja treenattiin sielläkin. Demille yritin opettaa pujottelun ilman käsimerkkiä ja Demikin pääsi ideaan mukaan. Demin kanssa kokeiltiin eniten jo osattuja liikkeitä, Hanille opetin yhden uuden jossa Hani nousee seisomaan kättäni vasten ja vahvistettiin pujottelua ilman käsimerkkiä :)

Nemo FI AVA
Demi & Hani Salossa
Demi & Hani ulkotreeniä