tiistai 31. maaliskuuta 2015

31.3.2015 Leikkaus onnistui!

Aamupäivällä vietiin Demi koirakissaklinikalle. Kirurgi tutki vielä tassua siltä varalta tarvitseeko koko varvas poistaa jossa patti on. Demi sai rauhoittavan pistoksen ja kiipesi sen jälkeen olkapäälleni turvaan. Kun rauhoittava lääke oli vaikuttanut, hoitaja tuli hakemaan Demiä. Sen jälkeen mentiin kotiin ja jäätiin odottamaan että Demin saisi hakea. 

Iltapäivällä mentiin hakemaan Demiä. Tyttö oli aika pöhnäinen kauluri päässään ja tassut siteillä kiedottuna. Varvasta ei ollut onneksi tarvinnut poistaa vaan kasvain oli saatu hyvin leikattua. Kotimatkan Demi oli sylissä viltti ympärillään. 

Kotiutumisohjeena Demi sai huomisesta alkaen särkylääkettä 3-5pvä ja silmätippoja 2 vuorokautta. 

"Demiltä poistettiin ihokasvain vasemman etujalan uloimman varpaan anturan vierestä. Kasvain lähetetään tutkittavaksi patologille. Mikäli kasvain on pahanlaatuinen, jatkotoimenpiteet (kt. varvasamputaatio) voi olla mahdollisesti edessä. Hyvänlaatuiselle kasvaimelle tämä leikkaus on riittävä. Koepala tulos lähetetään 2-3vko kuluessa jatkohoito-ohjeineen."

Tikkien poisto on ensi viikon loppupuolella ja siihen asti tassu pidetään sidottuna, side vaihdetaan päivittäin + jos se kastuu tai likaatuu. Demi ei pysty astumaan tassulla, mutta pääsee ihan näppärästi liikkumaan kolmella tassulla. Pissatkin Demi teki pihalle, tassun side suojattiin minicrip pussilla. Ruokaakin Demi jo söi illalla kun on niin pirteä, nappulat eivät kelvanneet kuten aavistelin jo ennen leikkausta ja oltiin ostettu sen takia herkkugeeli ruokaa :)
Heti kotona otettiin kauluri pois että Demin on helpompi olla, yöksi se laitetaan kyllä päälle ettei Demi pääse repimään siteitä ja nuolemaan haavaa. Yllättäen Demi ei ollut moksiskaan Hanista, vaan antoi Hanin tulla haistelemaan kaikessa rauhassa. Suurimman osan ajasta Demi on ollut sylissä lepäilemässä. 

Ollaan kyllä niin onnellisia että leikkaus onnistui ja kasvain on nyt saatu pois! Nyt vaan toivotaan hirmuisesti että kasvain oli hyvänlaatuinen! Parin viikon päästä saadaan siihen sitten vastaus.

 Patti kasvoi aika vauhdikkaasti, kuva patista ennen leikkausta
 Odotusaulassa Demi näki hevosia pihalla
 Kotiutunut potilas
 Sylistä syliin
 Hani haisteli tarkkaan kauluria pidelleen siteen
Toisessa tassussa oli kanyyli

maanantai 30. maaliskuuta 2015

30.3.2015 Kasvava patti

Demin tassussa oleva patti on taas selvästi kasvanut. Patti ei kuitenkaan häiritse Demiä. Onneksi kasvain saadaan pian leikattua!
 Patti
Demi on saanut tänään erityisen paljon rapsutuksia

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

29.3.2015 Matkasänky

Mietittiin miten saataisiin Demille rauhaisa sopukka leikkauksen jälkeen niin että Demi olisi nähtävillä koko ajan mutta kuitenkin niin ettei Hani tai Lenni pääse Demiä häiritsemään. Keksittiin että Demihän voi lainata Lennin matkasänkyä, siinä on kunnon reunat ja etureunaan voidaan laittaa vielä lakana ettei siitä näe läpi. Matkasänky on kuitenkin niin iso että Demillä riittää siellä hyvin tilaa. Sänky saakin olla olohuoneessa auki leikkaukseen asti että kaikki ehtii tutustua sänkyyn eikä se ole enää niin mielenkiintoinen. 
Demi sängyssä ja Hani ihmettelee sängyn vieressä mikäs juttu tämä nyt on

lauantai 28. maaliskuuta 2015

28.3.2015 Turku KV

Tänään oltiin Demin kanssa Turun KV näyttelyssä, paikalla oli 6 Luupäätä ja yhteensä 25 skipiä :) Tuomarilla oli hyvin tiukka linja ja suurinosa koirista sai EH:n. Valionarttuja oli 3 ja kaikki saivat EH:n, myös Demi. 

Demin arvostelu:
VAL EH, VAK3
Liian siro kauttaaltaan. Luusto saisi olla vankempi ja massaa enemmän. Hyvä, feminiininen pää. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Hyvä häntä. Kylkiluut voisivat olla kaarevammat. Not lobby enough.

Viimeistä lausetta en osannut suomentaa. Näyttely tuloksella ei sinänsä ollut mitään väliä, tärkeintä oli että Demi pääsi fiilistelemään näyttelyä. Demi kun tykkää olla kehässä ja tervehtiä muita skipejä kehän ulkopuolella. Seuraavasta näyttelystä ei ole tietoa ja se asia onkin täysin auki kunnes patista saadaan diagnoosi. 

Patti on hieman kasvanut, todennäköisesti ohutneulanäyte sörkkiminen ärsytti kasvainta. Onneksi leikkaukseen on enää pari päivää joten pian se saadaan pois.

Ostettiin Demille paketillinen uusia pikku tennispalloja, Demi kun niistä tykkää :)

Turun näyttelyssä upeasti menestyi Elinan kanssa Romu mudi! Parivaljakko putsasi pöydän eli sai kaikki mahdolliset ROPpiin asti :) Näyttely oli Romun ensimmäinen! Ihan mahtavaa, suuren suuret onnittelut Elina ja Romu :)

Demi nautiskeli jakamattomasta huomiosta
 Pallomeri. Patti näkyy Demin vasemman etutassun ulkosyrjällä.
 Demi oli innoissaan uusista palloista
Demi ja pallo

torstai 26. maaliskuuta 2015

26.3.2015 Kasvain tassussa

Joskus elämässä tulee niitä hetkiä kun tuntuu että elämä pysähtyy hetkeksi. Tänään tuli sellainen tunne. Demi oli eläinlääkärissä tassussa olevan patin vuoksi. Demi oli superreipas ja patista saatiin otettua ohutneulanäyte helposti. Tovi jouduttiin odottamaan kun lääkäri tutki näytettä. Tutkittuaan näytteen hän tuli kertomaan että patti on kasvain. Lääkäri otti Demin mukaansa ja meni näyttämään pattia kirurgille. Kirurgi määräsi Demin mahdollisimman pian leikkaukseen että patti poistetaan ja lähetetään patologille tutkittavaksi, mahdollisen melanooma epäilyn vuoksi. Demi sai leikkausajan jo muutaman päivän päähän. Nyt pistetään kaikki kädet ja tassut ristiin ja toivotaan että kasvain on hyvänlaatuinen. Demi sai eläinlääkäriltä kehuja että vaikuttaa ikäistään nuoremmalta ja on erinomaisessa kunnossa.

Mitään muuta en niin paljon toivo, kuin että kasvain saataisiin helposti poistettua ja että se olisi hyvänlaatuinen. Yhteen näyttelyyn Demi on vielä menossa ennen leikkausta mutta sen jälkeen kaikki näyttelyt ja kisat saavat jäädä kunnes patologi on tutkinut kasvaimen. Huhtikuun lopussa oltiin menossa Ruotsiin mutta se reissu on nyt peruttu. Millään näyttelyillä ei ole nyt väliä, Demin terveys on ainoa jolla on.

 Urhea Uku eläinlääkärillä
Demi

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

25.3.2015 Pattitilanne :(

Demin tassunpohjassa on patti :( Huomasin sen tänään aamulla ja patti on kehittynyt siihen ilmeisesti aika nopeasti, koska kynsienleikkuusta ei ole kuin neljä päivää eikä silloin tassussa ollut mitään huomattavaa. Patti on polkuanturassa, Demi ei arista sitä millään tavalla eikä se ole yhtään kosketusarka. Soittelen tänään eläinlääkärille ja varataan aika heti kun heille mahtuu. Seurataan nyt patin tilannetta ja katsotaan mitä eläinlääkäri sanoo, mutta ainakin hetkellisesti kesän näyttely suunnitelmat lyödään jäihin. 
Pattitilanne :(

lauantai 21. maaliskuuta 2015

21.3.2015 Synttäri fiilistelyä

Demin synttäripäivä meni tytöillä aurinkoisella terassilla maaten ja illemmalla tytöt sai Demin synttärikakkua :) 
Muutama päivä sitten pestiin terassi ja Hani oli heti auttelemassa :) 
 Keväistä ilmaa
 Ukun synttärikakku
 Tytöt odottaa lupaa saada syödä kakkunsa
Hani auttaa terassin pesemisessä

maanantai 16. maaliskuuta 2015

16.3.2015 Demi 5v

Meidän rakas pikku Demi täyttää tänään 5v :) Paljon ollaan pikku Ukun kanssa koettu ja moniin paikkoihin Demi on meidät vienyt. Enpä olisi koskaan Liettuassakaan välttämättä käynyt ilman Demiä. Demi on myös opettanut meitä paljon kovalla luonteellaan, vaikka se onkin vähän pehmentynyt iän myötä :) 

Paljon onnea Demille! Illalla Demi saa maistaa synttärikakkua :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

13.3.2015 Menoa ja meininkiä

Demin ja Hanin päivät kuluu touhuillen ja seuraillen Lennin touhuja. Koiratanssia treenailen molempien kanssa aina kun ehdin, mikä tuppaa olemaan pari kertaa viikossa. Hani nautiskelee jo auringosta, aina päivälenkin jälkeen Hani jää auringonotto kivelleen istumaan, mutta pakko se on aina tyttö pyytää sisälle, koska ulkona on vielä sen verran viileää ettei ovea voi jättää auki.
 Demi & Hani
 Hani haluaa jo ulos kesäisiin frisbee leikkeihin
Hanin mielestä sohvan käsinoja on juuri passelin kokoinen
Hani ja Demi vahtii tarkasti kun Lenni nukkuu pihalla päikkäreitä

maanantai 9. maaliskuuta 2015

9.3.2015 Kevät tuli :)

Tänään oli ihanan keväinen ilma! Auringossa oli 20 astetta jo lämmintä ja linnut lauleskelivat :) Ja meidän Hani otti aurinkoa :D 

Hani olikin sitten schipperkejen pioneeri koiratanssikisoissa. Hani nimittäin on ensimmäinen schipperke joka on osallistunut virallisiin koiratanssikisoihin :) Ja jatkoa seuraa ;)

 Demi & Hani
Hani haistelemassa kevät tuulia

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

8.3.2015 Skipitreffit

Tänään treffeillä oli Demin veljen Velmun pennut, Demin veljenpojat :)
 Demi

 Demi
 Demi
 Hani
 Hani
 Demi
 Hani
 Hani
 Hani
Hani

lauantai 7. maaliskuuta 2015

7.3.2015 Hanin koiratanssi kisat

Tänään oltiin Hanin kanssa ekaa kertaa koiratanssi kisoissa :) Kisat olivat Janakkalassa, kisojen koristeteemana oli pöllöt :D Halli olikin upeasti koristeltu :)
Olimme Hanin kanssa kolmansina vuorossa. Oli vähän hakuammuntaa minkälaiseen mielentilaan yrittäisin Hanin saada ennen esitystä ja jälkiviisaana on helppo sanoa että väsytin Hania liikaa. No, ekat kisat nyt menikin aikalailla opetellessa kun olin itsekin ihan untuvikkona siellä :) Muutenkin jälkiviisaana huomasin tekeväni ennen esitystä virheitä, esim. olisin voinut viedä Hanin areenan reunalle vasta juuri kun meidät kuulutetaan sisään. Nyt odottelin siinä monta minuuttia joka jo itsessään varmasti latisti Hanin kiinnostusta.

Itse esitys ei mennyt niinkuin piti, kesken esityksen Hani sai kirsuunsa jonkun hajun ja lähti haistelemaan maata eikä sen jälkeen enää kuullut eikä nähnyt muuta. Ensin tietty harmitti mutta eipä noille voi mitään, ja tiedän kyllä Hanin kanssa näyttelyissä käyneenä että kun Hani sen hajun kerran saa, niin se vie mennessään. Kisoista jäi kuitenkin hyvä fiilis ja oli kiva seurata muiden esityksiä. Koiratanssi kisoissa tunnelma oli muutenkin mukavan rento, mitä nyt oma kisajännitys vähän vaikutti tunnelmaan :D
Hani kuitenkin osaa koreografian ja tykkää sitä tehdä, joten saa nähdä milloin lähdetään uudelleen kisoihin :) Kotona nyt ainakin jatketaan treenailua.

Kisoissa oli kolme tuomaria jotka pisteiden lisäksi antoivat kirjalliset arvostelut:
Pisteet (tekniikka + taito)

Hannele Parviainen:
Pisteet 68+74 = 142
Paljon mielenkiintoisia hajuja lattialla, joten osa esityksestä jäi vaillinaiseksi. Ohjaaja liikkui kauniisti

Marita Packalén:
Pisteet 70 + 71 = 141
Koira oli vielä hieman tottumaton alustaan

Laura Jalli:
Pisteet 68 + 68 = 136
Koira oli tänään hämillään ja hajut kiinnostivat. Ohjelman keskiosassa ohjaaja sai kuitenkin koiran välillä mukavasti mukaan.

Yhteispisteet 139,67

 Areena
 Palkinto pallit
 Koristelua
Koristelua