sunnuntai 30. marraskuuta 2014

30.11.2014 Hieronnassa

HarrasMarras on tullut päätökseen ja sen kunniaksi Demi ja Hani pääsivät molemmat tunnin koirahierontaan. Molemmilla tytöillä lihakset oli hyvässä kunnossa :)

Mitä HarrasMarraksesta jäi käteen? Paljon. Koiratanssi ja agility tulivat uusina lajeina ja varmasti pysyvät tyttöjen harrastuksina jollakin tasolla. Doboiluun saatiin uutta potkua ja tasapainotyynyllä aletaan myös treenailla kun se nyt kotona on.

perjantai 28. marraskuuta 2014

28.11.2014 Agility perjantain oivallus

Tänään oltiin taas treenailemassa agilitya. Mielessä oli kyllä pyörinyt ajatus että etenemme hurjaa tahtia ja pakkohan se jossain kohtaa on tultava pysähdys etenemiseen. Myös isäni muistutteli että tytöt on vasta alussa, ja on parempi edetä maltillisesti. Tänään haukkasin liian ison palan ja tein pitkän ja haastavan radan tytöille. No, kumpikaan ei rataa suorittanut puhtaasti kertaakaan, ja hyvä niin koska tytöt on kuitenkin agilityssa aloittelijoita enkä halua että tytöt tekee agilitya hullunkiilto silmissä. Enkä halua sitä itsellenikään. 
 Kun ystäväni Elina kirjoitti muutama päivä sitten blogissaan juurikin agilitysta ja siihen suhtautumisesta, mietin itsekin omaa suhtautumista agilityyn. Meillä agility harrastus nyt on aivan alussa mutta jos lähtökohta on saavuttaa suuria heti alussa, ollaan jo heti väärällä polulla.
Kun Hani oppi niin hurjaa vauhtia tuli jo ajatus mieleen että pitäisikö ensi vuonna lähteä kisaamaan. Tänään päätin että ei. Agility saa olla meille hauska harrastus jossa tytöt saa hyvää liikuntaa.

Treenattiin tänään sitten tyttöjen kanssa keppejä. Hani alkoi jo mennä ihan hyvin, alla video Hanun kepeistä. Demillä oli vielä vähän vaikeuksia mutta eiköhän Demikin kepit vielä opi :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

26.11.2014 Viimeinen doboilu ja tanssi-ilta

Tänään oli viimeinen kerta dobo ja koiratanssi kurssilla. Dobossa Demi loisti taas :) Koiratanssissa saimme nauttia opettajan näyttäessä mitä koiratanssi todella on. Lisäksi teimme pienen joulutanssin johon osallistuimme kaikki koirat ja ohjaajat. Hani meni tosi hyvin tanssin ja oppi nopeasti :) Vähän Hanilla oli taas huomattavissa malttamattomuutta mutta nyt Hani rauhoittui paremmin tunnin aikana.

Jatkoa seuraa - doboilussa ainakin, ostin tytöille kurssilta joululahjaksi tasapainotyynyn - koiratanssissa, se jääköön nähtäväksi ;)
 Demi
 Demi
 Demi
 Demi
 Hani
Demi tutkii tasapainotyynyä

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

23.11.2014 Hanin agilitykehitys

Tänään oltiin taas agilitytreeneissä :) Viereisessä hallissa oli muita treenaamassa ja sieltä kantautuva kolina vähän haittasi Demin keskittymistä. Treenattiinkin nyt enemmän Hanin kanssa, koska Hania kolina ei haitannut :) Hani on kyllä ihan mieletön! Tämä oli nyt kolmas kerta kun Hani oli treenaamassa agilitya ja pitkä rata saatiin jo tehtyä :) Videolla menee siis Hani. Aikamoista vauhtia Hani on kehittynyt, Demi oppii myös tosi hyvin mutta tuntuu että Hani on ottanut agilityn oikein omaksi lajikseen. :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

21.11.2014 Pesupäivä

Demi ja Hani ovat monesti onnistuneesti juuri alla kun Lenniltä tippuu ruokaa. Vaikka turkkiin tippunut ruoka pyyhitään samantien, jää siihen kuitenkin aina vähän ruokaa. Tänään molemmat tytöt pääsivätkin pesulle ja pestiin loputkin ruokajäämät pois. Pesun jälkeen tytöt pääsi saunaan kuivattelemaan.
Hani ja Demi lauteilla :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

19.11.2014 Dobo + tanssi

Tänään oltiin taas tyttöjen treeneissä :) Demi doboili ja Hani tanssi. Demin kanssa doboilu onnistui hyvin ja kokeiltiin uusia liikkeitä jotka Demi oppi nopeasti. Hani oli tällä kertaa vähän turhan innokas tanssissa. Hani ei olisi malttanut olla hetkeäkään paikallaan eikä keskittynyt kunnolla tekemiseen. Saatiin kuitenkin joitain juttuja onnistumaan, kuten vähän matkan päässä olevan esineen kiertäminen :)
 Demi
 Demi "kumartaa" tasapainotyynyllä
Hani hörppäämässä vettä tanssitunnin lopuksi, muuten oli niin meno päällä ettei edes vesikupille malttanut :D

tiistai 18. marraskuuta 2014

18.11.2014 Hanin uusi kuppi

Hanin uusi kuppi saapui tänään postissa. Kuppi on nyt metallinen joten sen pitäisi pysyä ehjänä :D

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

16.11.2014 Agilitya

Tänään oltiin taas treenailemassa agilitya :) Ihan mielettömän hyvin tytöt meni! Putki otettiin tällä kertaa haltuun oikein kunnolla ja Demi meni jo kepit ihan sujuvasti, toki käsi ohjauksella mutta alkoi selvästi tajuta jutun juonen :) Aikamoista vauhtia tyttöjen kanssa jo pääsee menemään vaikka tämä oli Hanin TOINEN kerta koko elämänsä aikana agitreeneissa. Hani meni ihan hirmu hyvin :) Oon kyllä niin ylpeä tytöistä :)
Demi kepeillä
Demi radalla

Hani radalla

perjantai 14. marraskuuta 2014

14.11.2014 Demin(?) päivällinen

Demi ja Hani ovat aina odottelemassa keittiössä Lennin syödessä jos lattialle putoaisi jotakin. Välillä tytöt ovatkin juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Demi olikin nyt oikein osuvasti kohdalla! 
 Demi
 Demi
Demi

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

12.11.2014 Tanssia ja doboilua :)

Tänään oli taas tyttöjen kurssipäivä :) Demi doboili ensin ja on kyllä Demikin pro siinä :) Doboon Demi jaksoi keskittyä kauemmin kuin tanssimiseen. 
Tuntien välissä käytiin taas ulkona.
Hani oli tanssitunnilla ja tuntuu että Hani oli siinä Demiä parempi. Hani kun tosiaan tekee namin eteen mitä vain, saatiin liikkeitä hyvässä tahdissa opetettua Hanille. Peruuttaminen saatiin onnistumaan Hanin kanssa tosi hyvin :) Myös jalkojen läpi pujottelu onnistui Hanilta vähän paremmin kuin Demiltä.
Jatkossa teenkin niin että Demi saa olla dobotunnilla ja Hani koiratanssissa :)
 Demi etutassut tasapainotyynyllä
 Demi takatassut tasapainotyynyllä
 Demi kahdella tasapainotyynyllä
Hani tanssitunnilla

tiistai 11. marraskuuta 2014

11.11.2014 Hania ei naurata

Hanihan on rikkonut itse jo 2 keraamista ruokakuppiaan. Tänään meni kolmas Hanin kuppi rikki, mutta Hani ei rikkonut sitä!! Kuppi lipesi kädestäni kun nostin tyttöjen kupit aamuruuan jälkeen ylös, osui tietysti juuri oikeassa kulmassa pöytään ja halkesi.. Hani oli vähän hämillään ja halusi haistella haljennutta kuppia.. 
Hani vaan kysyy että kai Hani ruokaa saa vaikka kuppia ei enää olekkaan :D

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

9.11.2014 Agilitya! :)

 Tänään jatkui tyttöjen HarrasMarras :) Olimme varanneet Vanton tilan agilityhallin käyttöömme ja isäni tuli meitä opastamaan :) Isälläni on merkittävä agilityura jo takana Nemon ja Netan kanssa :) 

Ensimmäisenä vuorossa oli Hani, Hani on ollut vain kerran tutustumassa hyppyesteeseen ja putkeen. Kuten arvasimme Jessen kanssa, Hani tekee MITÄ VAIN namin perässä. Hani meni keinut ja puomit tosi hyvin heti ekasta kerrasta. Edes keinun paukahtaminen takaisin lattiaan ei Hania häirinnyt :) Putkeen meno oli vähän hankala, teimme alkuun niin että isäni piti Hania putken toisessa päässä ja kutsuin Hania toisesta päästä. Muutaman kerran Hani meni käsi ohjauksella putkesta sisään ja meni läpi :) 

Molemmat tytöt pysyi TODELLA hyvin paikallaan "lähdöissä". Tästä lienee kiittäminen tyttöjen pitkää näyttelyuraa, koska näyttelyssä paikka-käsky on huomattavan isossa roolissa :)

Puolessa välissä vaihdoimme koiraa ja Demi sai tulla areenalle :) Demihän on ollut yhdellä agilitykurssilla joka kesti 4 kertaa. Silloin Demi opetteli A:n, kepit, putken ja hypyn. Tällä kertaa toki pääsimme siis kokeilemaan molempien kanssa KAIKKIA esteitä :) Keinu oli Demille vähän vaikeampi, Demi vähän epäröi kun keinu kippasi toiselle puolelle, mutta muutaman kertauksen jälkeen Demi alkoi tottua siihen :) Myös puomilla Demi vähän epäröi, mutta toistolla Demi sai joka kerta lisää luottamusta puomille menoon :)
Demi alkoi parinkymmenen minuutin jälkeen vähän kyllästyä ja sitten lopettelimme parin onnistuneen esteen jälkeen.

Kepit oli molemmille tytöille vielä haastavat mutta siinä täytyykin saada ideasta kinni ennen kuin se onnistuu :)

Kun molemmat tytöt oli treenattu, sain minä kokeilla kunnolla agilityn menoa ja meininkiä Nemon kanssa! :D Nemo on todella hyvä agility koira, hiukan kun viittelöi kädellä esteen suuntaan, Nemo tietää mitä tehdä. Ja kyllä sain juosta!!! :D Nemo tietysti myös juoksee paljon nopeampaa kuin meidän pikku tytöt joten aikamoista vauhtia mentiin Nemon kanssa :D 
Hani putkessa
 Hani hyppää
Hani pysyi paikallaan lähdössä
 Hani A:lla
 Hani keinulla
Demi odotti vuoroaan
 Demi keinulla
 Demi keinulla
Hani odotti kun Demi meni kentällä
 Demi keinulla
 Demi putkessa
Demi A:lla
Nemo vauhdissa :)

perjantai 7. marraskuuta 2014

7.11.2014 Nenäpäivä :)

Demi ja Hani toivottavat kaikille hauskaa nenäpäivää :)

torstai 6. marraskuuta 2014

6.11.2014 LUNTA!!

Tämän vuoden ensilumi satoi tänään :) Tytöt oli innoissaan :D
 Hani
 Demi
Demi

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

5.11.2014 DOBO ja koiratanssi :)

Tänään alkoi tyttöjen HarrasMarras :) Samassa koirakoulussa on peräkkäin DOBO ja koiratanssi kurssit, olemme ilmoittautuneet molempiin ja tarkoituksena olisi vähän vuorotella tyttöjen kanssa kumpi on kummallakin tunnilla :)
Hani aloitti tänään Dobo tunnilla ja kyllä sain olla Hanista tosi ylpeä :) Hani oli jo ihan pro vaikka ei tuollaisella tasapainotyynyllä ole koskaan ennen ollut. Ohjaaja huomasi heti että ollaan ennenkin doboiltu :) Hani oli aivan innoissaan koko tunnin ajan! 

Tuntien välissä käytiin ulkona että molemmat tytöt sai tehdä asiat. Demi odotti dobotunnin kevythäkissä. 

Ekalle koiratanssi kurssille siis osallistui Demi :) Demi oli alkuun tosi innoissaan, kun tehtiin ympäri pyörähdystä, ohjaajan ympäri menoa ja jalkojen läpi menoa kun ohjaaja kävelee eteenpäin. Mutta kun tunnista oli puolet mennyt, Demin kiinnostus alkoi hiipua. Demi on luonteeltaan vähän sellainen että Demi ei jaksa hirveän kauaa keskittyä ja sen jälkeen edes namit ei kelpaa joten Demiä on aika vaikea motivoida kun kiinnostus menee. Muutaman kerran saatiin kuitenkin onnistunut peruutus vielä tehtyä :)
Sen jälkeen ohjaajat tanssahtelivat hallia ympäri ja koirat olivat kiinni, tähän Demi reagoi haukkumalla. Sitten jokainen sai tanssahdella koirakko kerrallaan hallissa. Demiltä oli tosiaan kiinnostus hiipunut eikä Demi jaksanut kovin kauaa seurata minua. Demi alkoi haistella maata, löysi maasta pari namia, kävi "näykkäisemässä" minua nilkasta että mitäs siinä sipsuttelet ja lopulta kaiken kukkuraksi Demi kyykistyi musiikin soidessa kakalle.......... :D Ei muuta kun koira kainaloon ja äkkiä ULOS :D Että sellainen eka koiratanssi ;)

Ensi kerralla tytöt pääsee tunneille toisin päin, saa nähdä miten Hanilta koiratanssi luonnistuu ja dobo Demiltä :)

 Hani, etutassut tyynyllä
 Hani, takatassut tyynyllä
 Hani, koko koira tyynyllä :D
Demi hörppäsi vettä tanssitunnin lomassa :)

tiistai 4. marraskuuta 2014

4.11.2014 HarrasMarras - Harrastusten Marraskuu

Demi ja Hani ovat viettäneet aikalailla rauhallista kotielämää pari viime kuukautta. Näyttelyistä kun ollaan nyt saavutettu aikalailla kaikki mitä tällä hetkellä haetaan, ei meidän perhettä ole näyttelykehissä näkynyt. Pari viikkoa sitten olimme Lennin kanssa kannustamassa Elinaa ja Jekkua agilitykisoissa mutta tytöt eivät olleet tällä kertaa mukana :)
Marraskuussa kuitenkin tytöillä on parikin harrastusta joissa tullaan käymään, niistä enemmän sitten kun niiden aika koittaa :)