maanantai 27. heinäkuuta 2015

24-26.7.2015 LATVIA, ADAZI

Lähdimme matkaan perjantaiaamuna, minä, Jesse ja Demi. Lenni ja Hansu jäivät Jessen äidin luo hoitoon. Auton keula suuntasi Helsinkiin jossa nousimme laivaan. Saavuttuamme Tallinnaan, jatkoimme suoraa matkaa kohti Riikaa. Ajomatkaksi oli katsottu google mapsista 4h 4min. No, matkamme kuitenkin venyi reippaasti koska Baltian läpi kulkevalla tiellä, via Balticalla oli käynnissä suuret tietyöt. Tietyöt alkoivat Viron ja Latvian rajan jälkeen ja niitä oli noin 90km säteellä useita, joissa oli vain yksi kaista käytössä. Perjantai iltapäivä ja rekka liikenne parhaimmillaan, joten jonoja riitti. Onneksi olimme varanneet hyvin aikaa joten meillä ei ollut kiire. Lopulta pääsimme hotellille, 6,5h matkan jälkeen :) 
 Demi ja Gorilla
 Puisto joka sijaitsi hotelliamme vastapäätä
 Hotellihuoneen ikkunalla
Demi tallaamassa Latvian katuja

Lauantaiaamuna meillä oli hyvää aikaa heräillä ja käydä aamukävelyllä ja aamiaisella. Hotellissa oli paljon italialaisia jotka ihastuivat Demiin ikihyviksi :) Aina kun veimme Demiä ulos, joku Italialaisrouva pysähtyi kohdalle ja toisteli "Bellissima, bellissima" tai "Amore, amore" :) Ennen näyttelyä pistäydyimme näyttelypaikan läheisessä kaupassa. Sään ollessa kuuma, Demi ei tietenkään jäänyt autoon vaan kulki sylissä kaupassa. Ruokakaupassa kukaan ei katsonut vinoon vaikka Demi siellä olikin, ennemminkin Demi sai hyväksyviä katseita :)
Lauantain näyttelyssä Demi oli PN2 ja sai varacacibin, tuomari piti Demiä vähän pienenä ja kysyikin kuinka paljon Demi painaa. Päivä oli tosi kuuma ja jouduttiin odottelemaan Demin ekinokokkoosi lääkkeen kanssa puolituntia eläinlääkärin pisteellä, kun lääkäri kirjasi omaan vihkoon jokaisen lääkityn omistajan ja koiran tiedot ja lääkittäviähän riitti. Jesse ja Demi odottelivat varjossa mutta Demi oli silti vähän tympiintynyt kuumuuteen. Näyttelyn jälkeen palattiin hotellille ja Demi jäi lepäilemään, kun me suuntasimme keskustaan. Riikassa oli upeita puistoja ja kiertelimme niissä :) 

Demi kehässä
 Rakkauslukko silta
 Silta jolta pääsi hotelliltamme Riikan keskustaan
Demin varacacib

Sunnuntaina aamu olikin aikaisempi, koska olin pyytänyt jo Demiä ilmoittaessani näyttelyyn että saisimme sunnuntain kehän aikaisin. Kehä alkoikin vähän ennen kymmentä. Kirjauduimme pois hotellista ja suuntasimme näyttelypaikalle. Päivä oli pilvinen mutta silti sopivan lämmin, paljon parempi sää koirille kuin auringon paahde. Olimme näyttelypaikalla vajaa tuntia ennen omaa kehäämme joten menimme heti kehän viereen odottelemaan. Pian olikin Demin vuoro astua kehään. Demi meni kehässä kuin unelma, tyttö käveli tosi hyvin ja jaksoi seisoa paikallaan. Tuomari saneli arvostelua Venäjäksi joten en ymmärtänyt sanaakaan. Hetken päästä kuitenkin tuomari tuli ojentamaan BOB (Best of Breed) pokaalia! Demi sai Latvian sertin ja valioitui Latviaan!! Ja koska Demi oli jo Viron ja Liettuan valio, Demi täten valioitui myös Baltian muotovalioksi! Kaksi titteliä yhdeltä reissulta siis :) 

Kotimatka saattoi alkaa ja tunnelma oli katossa vaikka tuleva ajomatka jännittikin :)
Paluumatka meni sujuvammin vaikka pysähdyksiä tietysti tulikin, mutta liikennettä oli todella paljon vähemmän. Paluumatka kesti noin 5 tuntia ja meille jäi vielä shoppailu aikaa Tallinnaankin 2,5h. Demi oli taas mukana kun kävimme kauppakeskuksissa ja sai jälleen ihailuja ja rapsutuksia osakseen :) Tuliaiset ja ostokset ostettuamme, suuntasimme check-inniin, Helsingissä olimme myöhään illalla ja siitä vielä parin tunnin ajo kotiin. Olimme kotona puolilta öin. Autoilua kertyi matkalla yhteensä 15,5h, ja olihan se välillä rankkaa mutta kyllä niin sen arvoista :) 


Viimeinen ajomatka Helsingistä kotiin iltamyöhäisellä
 LV MVA + BALT MVA

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

26.7.2015 LV MVA + BALT MVA!!

 Demi oli Latvian Ādažissa sunnuntaina ROP ja sai SERTin! Demi valioitui Latviaan ja sen myötä myös Baltiaan! :) Upea reissu taas Demin kanssa! :) Reissusta kirjoittelen myöhemmin lisää :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

18.7.2015 Mökkeilyä ja kansikuvatyttöjä :)

Oltiin viikolla mökillä ja tytöt olivat taas elementissään :) Hani otti aurinkoa ja Demi kahlasi käpyjä rantavedestä :D Kun tulimme mökiltä kotiin, posti oli tuonut uuden Laivis lehden jossa tytöt komeilivat kannessa :) Nyt Hansustakin tuli kansikuvatyttö :D Demi on jo toista kertaa kannessa :) 
 Hani ja Demi
Kansikuvatytöt

torstai 9. heinäkuuta 2015

9.7.2015 Demin turkki

Tänään on kuukausi siitä kun pesin Demin ekaa kertaa. Aluvilla on kasvanut jo hyvin mutta päällikarva on vielä melko ohutta, se tietty lähti myöhemmin poiskin, joten eiköhän se pian kasva takaisin :) Shampoota voin kyllä suositella vaikka Demin turkki ei nyt kuukaudessa kasvanutkaan kokonaan takaisin. Lähtevän karvan se kyllä irrotti erittäin hyvin ja säästyttiin siltä osin kahden kuukauden irtokarva hulabaloolta :) 
 Demi
 Demi
Hani

tiistai 7. heinäkuuta 2015

7.7.2015 Hani 4v :)

Hansu täytti tänään 4v :) Aamulla Hanulle laulettiin, päivällä tyttö sai herkkuja ja illalla synttärikakkua :) Kuvia ei tällä kertaa kakusta tullut, mutta Hanin ja Demin mielestä kakku oli oikein maistuvaa lihapateeta :)
Hani :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

5.7.2015 Kesä kuumaa

Sää on ollut lämmin, muutamana päivänä jopa kuuma. Päivisin tytöt ovat paistatelleen päivää terassilla mutta on ollut niin kuuma etteivät ole jaksaneet kauaa auringossa olla. Kun pidetään terassin ovea auki, tytöt ovat pihalla noin 10 min ja sen jälkeen molemmat tulevat sisälle. Hani kyllä aina viilennyttyään palaa paistattelemaan päivää :D 
Demin turkki on alkanut kasvaa takaisin, varsinkin aluvilla on alkanut kasvaa, tietty kuuma keli varmasti vähentää karvan kasvua. Kohta siitä on kuukausi kun Demin ekan kerran pesin, joten palaan sitten asiaan paremmin :) Demi siis pestiin 3 kertaa viikon välein Isle of Dogs shampoolla. Lähtevät karvat tosiaan lähti ja nyt jo kasvatellaan uusia tilalle, yleensä Demi pudottaa karvaa 2kk ennen kuin uusi alkaa tulla :)

 Aamulenkillä bongattu tikka
Hani viilentymässä :)