Seuraa sähköpostitse

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

19.6.2016 Kadonneen kynnen mysteeri

Tänään leikattiin tyttöjen kynnet. Viimeksi kynnet leikattiin noin 2 viikkoa sitten. Kun aioin leikata Hanin oikean etutassun kannuskynnen, ei sitä ollut. Kannuksessa on vain millin tynkä kynttä. Iho on normaali kynnen ympäriltä, ei punota eikä Hani arista sitä. 

Leikattiin tyttöjen kynnet ja alettiin ihmetellä mitä kynnelle on mahtanut tapahtua. Katsottiin sänkyjen ja sohvien alustat siltä varalta jos kynsi olisi mennyt poikki, olisi siitä tullut verta, mutta mistään ei löytynyt verta. Hanin tuntien, jos kynsi olisi mennyt poikki, Hani olisi kiljunut. Hani vingahtaa siitä jos kynsiä leikatessa ottaa vähän liikaa ja kynnestä tulee yksi tippa verta. 

Parin viikon sisällä on tapahtunut toki paljon, eläinlääkärikäyntiä, treenejä, hieronta, skipitreffit, mätsäriä, koiramarssi mutta missään yhteydessä Hani ei ole kiljunut, ontunut tai käyttäytynyt muutenkaan erikoisesti. Voi olla, että Hani on jo aiemmin kolauttanut kynnen johonkin ja se on vaurioitunut ja pudonnut ajan kanssa pois. Seuraillaan nyt varmuudeksi että kynsi alkaa sieltä ihan normaalisti kasvaa.

Kannuskynnen tynkä

perjantai 17. kesäkuuta 2016

17.6.2016 Schipperke tanssitreenit :)

Tänään treenailtiin koiratanssia kunnon schipperke porukalla :) Varattiin Ninan kanssa DoXX areenalle vuoro ja tänään oltiin treenaamassa :) Demi, Hani, Tintti, Rilla ja Sinttu treenasi ja treenin jälkeen mentiin vielä yhteislenkille :) Kiitos Nina ja tytöt! :)
Tintti, Rilla, Demi, Hani, Sinttu

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

15.6.2016 Kontrolli verinäytteenotolla

Tänään oltiin Hanin kanssa taas eläinlääkärillä. Hani muisti paikan ja halusi jo parkkipaikalla pois. Verinäyte oli onneksi nopeasti otettu ja sen jälkeen taas herkuteltiin odotusaulassa nameilla :) Nyt oli valkosolut normaalilla tasolla: 6,82 :) Muutkin arvot olivat edelleen normaaleita joten Hansulla kaikki hyvin :) Hani oli taas reipas pikku haukku :)

tiistai 14. kesäkuuta 2016

14.6.2016 Treeniä, treeniä

Tänään oltiin taas treenaamassa. Hani oli jälleen aivan liekeissä :) Hansu treenasi 45min koiratanssia. Saatiin vedettyä tosi onnistuneesti uusi koreo jopa ilman palkkaa esityksen aikana. Hanille on tullut niin vahvaksi se että mitä kauemmin tekee ilman palkkaa, sitä isomman palkan saa lopussa, että Hani tekee mielummin pitkiä pätkiä. Jos mulla on nami, Hani alkaa hötkyillä. Demi teki koreonsa 2 kertaa ja sen jälkeen mentiin pihalle agility radalle. Demillä on tietty sama vanha koreo, joten sitä ei niin tarvi hioa :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

12.6.2016 Koiramarssi

Käytiin pitkästä aikaa koiramarssilla :) Royal Canin koiramarssi oli Turussa Lemmikkiasemalla. Osallistumalla tytöt lahjoitti 2kg koiranruokaa hyväntekeväisyyteen :) Marssilla nähtiin myös koiratanssi kaveri Sanna koirineen :) 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

11.6.2016 Naantalin mätsäri

Talon miehet olivat tänään poissa kotoa joten päätettiin lähteä Naantaliin mätsäriin :) Demi sai punaisen nauhan ja Hani sinisen, kummallekkaan ei tullut jatkosijoitusta. Osallistuttiin myös parikilpailuun, ekaa kertaa :) Sijoituttiinkin sitten hienosti kakkosiksi! Koiratanssi piireistä tuttu Saara silkkiterriereineen liisivät parikilpailussa voittoon :) Onnea!! Myös koiratanssista tuttu Aila oli mätsärissä ja hänen kiinanharjakoiransa sijoittui hienosti sinisten nauhojen neljänneksi! Onnea!! :) Meillä olikin tosi hauskaa porukalla :) Hieno päivä hienossa porukassa :)

Palkinnoiksi tytöt sai nameja, cocacola kannun, tassupyyhkeen, Bibi&Bim namipurkin, lahjakortin ilmaiseen omavalinta pitsaan, luun ja matkakupin. Keskustelut ovat vielä kesken siitä kuka sen pitsan saa syödä, tytöt on kyllä aika vahvoilla kun he sen voittivat :D :D

Parikilpailu sija 2

torstai 9. kesäkuuta 2016

9.6.2016 Hani hierottavana

Terveystarkastuksessa Hanille sanottiin että lanneselän lihakset ovat jumissa. Pyysin meidän tanssiopettajaa Hannaa Hania hieromaan. Hanna on myös koirahieroja :) Hanilla olikin aika iso jumi juuri lanneselässä ja Hani sitä vähän aristi kun hierottiin. Hani kuitenkin rentoutui aika hyvin kun oli tuttu hieroja ja oltiin kotona. Nyt on Hansun selkä paremmassa kunnossa :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

5.6.2016 Extempore Match Show

Aamulla huomasin 30min ennen kehien alkua että läheisen koulun kentällä on match show. Kävin pyörällä ilmoittamassa tytöt mukaan ja lähdettiin sitten koko perheen voimin mätsäriin :) Demi oli hienosti sinisten nauhojen ykkönen ja saatiin hienot palkinnot, mm.reppu ja nameja :) Hani oli aika villillä tuulella ja tuomari luuli Hania pennuksi kun Hani pomppi ja oli niin innoissaan :D Hani sai punaisen nauhan mutta ei päässyt jatkoon. 
Ei olla aikoihin oltu mätsärissä, joten oli ihan kiva piipahtaa sellaisessakin ja tulihan sieltä sitten kotiintuomisiakin :)
SIN 1 Demi

perjantai 3. kesäkuuta 2016

3.6.2016 Hani lääkärillä

Tänään käytiin varmuuden vuoksi eläinlääkärillä terveystarkastuksessa. Hani tutkittiin ja otettiin verikoe. Kaikki muu oli normaalia, mutta valkosolujen määrä oli veressä liian alhainen. Alaraja on 5,5 ja Hanilla oli 3,95. Mennään kahden viikon päästä kontrolli verikokeisiin. Epilepsia epäilystä eläinlääkäri sanoi että todennäköisesti Hanilla epilepsia on, koska lähisuvussa on ollut epileptisia oireita ja Hanin kohdalla kohtaukset kuullostavat ns.fokaalisilta eli paikallisilta epilepsiakohtauksilta. Hanilla on kuitenkin ollut kohtauksia niin harvoin ja ovat olleet niin lieviä ettei lääkitystä ole kannattavaa ottaa. Todennäköisesti niistä tulisi vain enemmän sivuoireita kuin hyötyä. Tästä olen täysin samaa mieltä. Jos kohtaukset joskus pahenevat tai yleistyvät niin sitten toki mietimme asian uudelleen. 

Hani oli lääkärissä tosi reipas! Verikokeen jälkeen Hani sai herkutella nameilla odotusaulassa kun odoteltiin verikokeiden tuloksia :) Hani kyllä teki U-käännöksen kun tultiin sisään ovesta, mutta kyllä Hani sitten vähän rohkaistui :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

1.6.2016 Hanin kohtaus

Hanille tuli tänään kaksi lievää kohtausta. 
Hani kasteltiin pihalla turkin viilentämiseksi. Vein Hanille dentastickin pihalle että turkki ehtisi vähän kuivua. Hani tärisi vähän dentaa syödessään ja kun Hani nousi, tyttö alkoi nostella etutassujaan ihan samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla kun Hani sai kohtauksen. Tässä kohtaa jo aavistin mitä on tulossa. Hetken nosteltuaan etutassujaan, Hanin takapää alkoi huojua ja Hani horjahti kun nosti toista takajalkaa. Sitten Hani kaatui sivuttain istumaan. Otin Hanin pyyhkeen sisällä syliin ja rauhoittelin Hania. Hani kuitenkin selvästi näki ja kuuli, mutta oli hämillään ja vaisu. Hetken päästä Hani halusi lähteä liikkeelle ja annoin Hanin mennä. Takapää ei kuitenkaan kantanut ja Hani kaatui taas. Otin tytön syliin ja pidin Hania sylissä. Kun Hani sitten lähti kävelemään, takajalat vähän tärisivät mutta Hani pääsi kuitenkin kävelemään. Tämän jälkeen Hani meni odottamaan keittiöön iltapalaa.

Kohtauksesta oli kulunut noin puolituntia, kun annettiin tytöille iltaruoka. Estin Hania hyppimästä vasten, ettei Hani innostuisi liikaa. Syötyään oman ruokansa, Hanin takapää alkoi vähän täristä. Hani menee aina nuolemaan Demin kupin kun Demi on syönyt ja niin meni tälläkin kertaa. Hetki tämän jälkeen Hanin takapää petti ja Hani kaatui keittiön kaapinovea vasten. Olin ihan Hanin vieressä ja ehdin vähän estää kaatumista. Otin Hanin taas syliin, tyttö oli tosi hämillään taas ja yritti ensin pois sylistä, mutta en päästänyt kun takapää ei selvästi kantanut. Pidin Hania sylissä ja kerran annoin Hanille tilaisuuden mennä, mutta takapää ei kantanut joten jatkoin sylissä pitämistä. 
Kun Hanin takapää alkoi taas kantaa, Hani halusi ulos. Hani kävi kakalla ja tytöllä oli selvästi vaikeuksia pysyä pystyssä kyykkimässä, mutta Hani ei kaatunut, eikä takapää enää tärissyt. 
Tämän jälkeen Hani meni nukkumaan. 

Molemmissa kohtauksissa takapää petti alta toistuvasti mutta Hanin kuulo ja näkö pelasivat. Molemmat kestivät noin 5-7min. Hani oli aika vaisu ja hämillään.