perjantai 3. kesäkuuta 2016

3.6.2016 Hani lääkärillä

Tänään käytiin varmuuden vuoksi eläinlääkärillä terveystarkastuksessa. Hani tutkittiin ja otettiin verikoe. Kaikki muu oli normaalia, mutta valkosolujen määrä oli veressä liian alhainen. Alaraja on 5,5 ja Hanilla oli 3,95. Mennään kahden viikon päästä kontrolli verikokeisiin. Epilepsia epäilystä eläinlääkäri sanoi että todennäköisesti Hanilla epilepsia on, koska lähisuvussa on ollut epileptisia oireita ja Hanin kohdalla kohtaukset kuullostavat ns.fokaalisilta eli paikallisilta epilepsiakohtauksilta. Hanilla on kuitenkin ollut kohtauksia niin harvoin ja ovat olleet niin lieviä ettei lääkitystä ole kannattavaa ottaa. Todennäköisesti niistä tulisi vain enemmän sivuoireita kuin hyötyä. Tästä olen täysin samaa mieltä. Jos kohtaukset joskus pahenevat tai yleistyvät niin sitten toki mietimme asian uudelleen. 

Hani oli lääkärissä tosi reipas! Verikokeen jälkeen Hani sai herkutella nameilla odotusaulassa kun odoteltiin verikokeiden tuloksia :) Hani kyllä teki U-käännöksen kun tultiin sisään ovesta, mutta kyllä Hani sitten vähän rohkaistui :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti