torstai 16. helmikuuta 2017

16.2.2017 Hanin treenausta, Demin hierontaa

Kaikenlaista on taas tapahtunut :) Ollaan käyty koirapuistossa ja schipperketreffeillä. Hanin kanssa ollaan jo muutaman kerran käyty keskittymiskurssilla täydellisen kontaktin saamiseksi. Hanin tanssikisoissa tapahtuvan lattian haistelun vuoksi lähdettiin tuolle kurssille. Sitä on vielä muutama kerta jäljellä. Koiratanssia ei olla vähään aikaan päästy treenailemaan kun olen ollut kipeänä mutta nyt ollaan taas terveiden kirjoissa joten eiköhän kohta päästä treenaamaan :) Hanna kävi hieromassa Demiä ja Demillä olikin aika kova jumi ristiselässä oikealla puolella. Hanna arveli että Demi on sen saattanut loukata esim. kun on yrittänyt hypätä sänkyyn kun se on Demille vähän vaikeaa. Demillä on kyllä sängyn laidalla oma penkki josta voi kiivetä mutta Demi ei aina muista käyttää sitä. Jumia ei saatu kokonaan auki ja uuden hieronta kerran varaus onkin seuraavana "to do" listalla. Demi oli hieronnan jälkeen paljon rennompi :) 
Kaikenlaista kivaa on taas odotettavissa, Hanin kohdalla kovasti treeniä ja pyrinkin päättäväisesti siihen että Hanin kanssa noustaisiin koiratanssissa vastaamaan avoimen luokan vaatimuksia. 

 Demi
Hani