keskiviikko 27. tammikuuta 2016

27.1.2016 Treenit

Tänään treenit olivat tosi onnistuneet! Joltain oli jäänyt namin muruja treenihallin lattialle. Yleensä tämä ei ole hyvä juttu mutta meille ja varsinkin Hanille tämä oli tosi hyvää häiriötreeniä! Hani huomasi kyllä muruset mutta sain silti Hanin pysymään keskittyneenä ja vedettiin jopa kolme kertaa koreografia niin että Hani sai namit vasta lopuksi! Ja Hani pysyi joka kerta kontaktissa murusista huolimatta! Edistys on niin valtava kun tuntee Hanin ja tietää miten helposti Hani lähtee hajujen perään :)
Demi yllätti myös edistyksellään, sillä en ollut edes ajatellut että Demi menisi koreota ilman välipalkkausta. Päätin kuitenkin kokeilla. Ja yllätys oli aikamoinen kun Demi teki koreon kontaktissa, ilman namia ja lopussa jaksoi odottaa kunnes ilmaisin että nyt saadaan ne namit. Päätin kokeilla toisenkin kerran ja Demi se vetäisi uudelleen koreon ilman nameja ja sai taas lopuksi ison kasan nameja! :) Käsissäni oli kuitenkin nameja, eli namin tuoksu kyllä oli Demin nenässä koko ajan. Hanin kanssa käsissäni ei ollut nameja. Silti edistys on melkoinen, koska Demi kyllästyy aika äkkiä jos välillä ei saa nameja. Demin kanssa tein koreot esiintymisasussa, koska asussani on huivi ja totutin Demin siihen, tosin ei Demi siitä mitään välittänytkään :D Hanin koreon asua en ollut tuonut mukana, paitsi paidan joka on osana koreografiaa. Mutta Hani ei asusta niin välitäkkään :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti