tiistai 2. tammikuuta 2018

2.1.2018 Tavoitteet vuodelle 2018

Uusi vuosi meni mukavissa tunnelmissa ja Demikin rentoutui alkuillan läähätyksestä huolimatta :) Tytöillä oli back on track loimet päällä ja illalla ratkottiin namipiiloja useampi tunti. Iltaruokakin maistui Demille ja keskiyöllä Demi veteli hirsiä, Hanin kanssa katsottiin raketteja ikkunasta :) 

Viime vuodelle en asettanut tavoitteita ja vaikka olisin asettanut, ne olisivat ylittyneet kuitenkin :D Viime vuosi oli sen verran tapahtumarikas että sitä ei olisi vuoden alussa osannut odottaa :) 

Tällä vuodelle asettaisin tavoitteiksi Hanille, että saisi FS AVO luokassa kuman. Missään tapauksessa ei noustaisi vielä VOI luokkaan, mutta kuma on ollut meillä pari kertaa niin lähellä, että olisi mahtavaa saada AVO luokassa ensimmäinen kuma :) HTM:ssä tavoite olisi että saataisiin kolmas kuma ja noustaisiin AVO luokkaan :)

Demille asettaisin tavoitteeksi vain että saataisiin yleisöjännitystä vähemmälle :) Ja toivottavasti mentäisiin edes 2-3 näyttelyyn Demin kanssa vuoden aikana :) 

Itselleni asetan tavoitteen että päivittelisin ahkerammin blogia. Viime vuonna päivityksiä tuli vain 33, joten yritän olla ahkerampi kirjoittelija tänä vuonna :) 

Hanin kanssa aloitettiin jo eilen treenaaminen ja ihmeen hyvin Hani on motivoitunut vaikka onkin juoksussa :) Ulkona Hanilla on pää pilvissä poikien perään mutta kotona Hani treenaa mielellään :) Aloitettiinkin uuden vaikeamman liikkeen treenaaminen johon Hani pääsi hyvin jyvälle :) Vielä liikettä täytyy hioa paljon mutta hyvässä alussa ollaan jo! :) Nyt mietitään muutetaanko Hanin kanssa meidän FS AVO ohjelmaa vai mennäänkö vielä samalla.

Hani ja Demi valmiina vuoden 2018 haasteisiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti