sunnuntai 31. joulukuuta 2017

31.12.2017 VUOSI 2017

Tämä vuosi oli hieno harrastusvuosi! Vuosi toi muutenkin mukanaan paljon hyvää, mutta blogissa paneudumme tyttöjen vuoteen :)

DEMI:
Demi steriloitiin alkukesästä ja samalla otettiin kuvat selästä, lonkista, kyynäristä ja polvista. Demi toipui hyvin leikkauksesta ja kuvien tuloksetkin olivat hyviä :) 
Demi oli Tanskassa näyttelyssä ja oli niinkin lähellä kuin varasert! Mutta hienolla reissulla Norjasta tuli sitten se sert, rop-sijoituksen myötä! Norjan ja Pohjoismaiden muotovalio, samalla viimeinen titteli jota Demille tavoiteltiin :) Demin näyttelyura tuli eräällä tavalla päätökseen, kun ulkomaille ei ainakaan nyt ole mitään reissua suunnitteilla :) Nyt keskistytään enemmän koiratanssiin. Kaikenkaikkiaan Demillä on 11 hienoa titteliä joihin liittyy hienoja muistoja reissunpäältä :) 

Koiratanssissa Demi on tasaisen vaihteleva ollut koko vuoden. Yleisö on Demille tällä hetkellä suurin haaste ja siihen koitamme jonkinlaista treeniä saada ensi vuonna :)

Demi edusti eilen Akaan uuden vuoden KT kisoissa yksin molemmissa lajeissa kun Hani joutui jäämään kisoista pois juoksun takia. Pisteillä ei loistettu mutta onnistumisen hetkiä oli :) 

HANI:
Hanilla oli oikein loistokas vuosi koiratanssin parissa! Aloitettiin kisaaminen HTM:än puolella ja Hani on osoittautunut erinomaiseksi HTM opiskelijaksi :) Kaksi kunniamainintaakin Hani on siinä itselleen tanssinut :)  Hani osallistui Hulahula Suomi telkkariohjelmaan koiratanssin merkeissä. Kisoissa menestyttiin hienosti ja Hani sai 11 sijoitusta palkintosijoille virallisissa kisoissa :) Hani on tehnyt kyllä paljon töitä koiratanssitreeneissä ja kehittynyt hienosti :) 

Hani oli myös esiintymässä Taideakatemian yössä ja Raision joulunavajaisissa.

Näyttelyihin Hani ei tänä vuonna päässyt ollenkaan, kun ainoaan näyttelyyn johon Hani oli ilmoitettu tuli viime hetken tuomarinmuutos. Ehkä ensi vuonna sitten Hani piipahtaa jossain näyttelykehässä. 



Tämä vuosi oli eräänlainen taitekohta näyttelyiden ja koiratanssin välissä, vaikka 3 vuotta olemme niitä päällekkäin harrastaneet. Nyt koiratanssi on selvästi isompi harrastus meille ja näyttelyt jäävät jatkossa pariin näyttelyyn vuodessa. 

Hieno vuosi kaikenkaikkiaan ja jäämme innolla odottamaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan :) 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti