sunnuntai 9. helmikuuta 2014

9.2.2014 Skipitreffit ja Hani treffit :)

Oltiin tänään skipitreffeillä Demin kanssa :) Paikalla oli taas kivasti porukkaa ja Demi oli innoissaan vaikka keli olikin aika märkä. Treffien jälkeen mentiin Anitan luo moikkaamaan Hania, joka on sen oloinen ettei synnytys ole ihan vielä alkamassa. Masu Hanilla oli taas kasvanut mutta paino oli pysynyt samana, josko pennut alkaisivat olla kypsiä syntymään :) Hani oli tosi iloinen kun tultiin ja jossain kohtaa sisällä sanottiin Hanille että meillä on Demi mukana. Hanin korvat nousivat heti pystyyn ja ilme valpastui kun kuuli Demin nimen :) Mentiin pienelle lenkille tyttöjen kanssa ja kyllä olikin haistelemista puolin ja toisin :) Iso ikävä oli selvästi ollut :) Kävelyllä tytöt kulkivat ihan kylkikyljessä, samaa tekevät aina kun ollaan kotoa lenkillä :)

Kävelyn jälkeen vein Hanin sisälle ja Jesse jäi Demin kanssa ulos. Demi ei olisi millään suostunut menemään autoon vaikka Demi yleensä on aivan innoissaan kun pääsee autoon. Jesse kantoi Demin autoon ja autossa Demi ei suostunut menemään sisälle kuljetushäkkiin vaikka sinnekin Demi normaalisti sujahtaa samantien. Demi olisi halunnut ottaa Hanin mukaan. 
Myös Hanin oli haikea jäädä sisälle, Hani kuulemma tuijotteli ulko-ovea jonkin aikaa kun olin lähtenyt. Kun päästiin kotiin, tuntui että Demi oli hirmu iloinen kun oli nähnyt että Hani on kunnossa :) Nyt Demi nukkuu housujen päällä jotka Jessellä oli kun oltiin Anitan luona, eli ikävä on, mutta varmasti vähän helpotti ikävää kun tytöt näki toisensa :) 
 Skipitreffeillä (Demi vasemmalla)
 Hanin masu
 Masu näkyy hyvin jo sivultakin
 Hani :)
 Hani :)
 Hani :)
Demi ja Hani meni kävelyllä kylkikyljessä ihan niinkuin ennenkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti