keskiviikko 5. elokuuta 2015

5.8.2015 Projekti Hanin Hammas

Kun olimme eläinlääkärillä hakemassa Hanulle rokotuksia ja passia, lääkäri totesi että Hanin toisen puolen takahampaissa on hammaskiveä jonka voisi poistattaa jossain vaiheessa. Hanilla on aina ollut "huonompi" hammaslaatu kuin Demillä, Demillä on todella kova hammaskiille joka pysyy puhtaana. Hanin hampaisiin taas selvästi helpommin alkaa jäädä hammaskiveä. Molemmat tytöt söi pari vuotta sitten Royal Caninin hammasnappulaa joka oli suunniteltu erityisesti hammasvaivoista kärsiville koirille. Hanille ei tullut hammaskiveä koko sinä aikana kun tuota nappulaa syötiin. Valitettavasti kyseinen nappula laatu lopetettiin jolloin siirryimme Royal Caninin tavalliseen pienten koirien ruokaan. 

Tytöt saa päivittäin palan Denta Stickiä, mutta se ei ole ollut Hansun hampaille tarpeeksi. Royal Canin on alkanut valmistaa uutta hammasnappulaa jota tosin myydän lähinnä vain eläinlääkäriasemilla. Kävin hakemassa Hanulle nyt pussin tuota uutta hammasnappulaa. Sen lisäksi harjaan Hanun hampaat joskus aiemmin jo blogissa esittelemälläni Fortanin hammaskiveä poistavalla aineella. Jos saadaan sen avulla hammaskivi lähtemään, Hansu välttyy lääkärikäynniltä mutta jos se ei tahdo lähteä, täytyy Hanun käydä se poistattamassa. 

Jatkoa ajatellen seurataan nyt tuota Hanin hampaiden kuntoa ja jos uutta hammaskiveä ei pitkällä aikavälillä tule, Hani saa jatkossakin syödä tuota uutta hammasnappulaa jotta vältytään suu- ja hammasongelmilta :)

Demi haistelemassa Hanun ruokapussia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti