sunnuntai 7. syyskuuta 2014

6.9.2014 Ruotsi, Sandviken KV

Jönköpingin reissun jälkeen huomasin Ruotsin kennelliiton sivuilta että Sandvikenissä olisi tulossa näyttely ja sinne oli ilmoittautumisaika harvinaisen pitkälle (viimeinen ilmopäivä oli 3 vko ennen näyttelyä). Ehdin siis ilmota Demin sinne ja laivallakin oli lemmikkihyttejä vapaana joten reissua pukkasi :)
Kun aikataulut tulivat, näimme että skipejä oli ilmottu 21. Emme luoneet odotuksia näyttelytulokselle ja niinhän siinä kävi että tuomarin mielestä Demi oli liian pieni. Totesimme kyllä että kahden Ruotsin reissun aikana olemme huomanneet että ruotsalainen schipperkelinja on selvästi suomalaista linjaa suurempaa. Pentuluokassa oli Sandvikenissa 3 narttua ja järjestäen jokainen oli isompi kuin Demi. Yksi avoluokan narttu oli lähes 9-kiloisen näköinen ja todella korkea raajainen. Tietty tällaisessa porukassa Demin pienuus korostuu. Demi oli ehdottomasti koko skipi kehän pienin koira. 
Päivä oli aurinkoinen ja näyttelypaikka upea. :)
Tuomari oli aika perusteellinen arvostelemaan joten pääsimme matkaan kohti Tukholmaa vähän myöhemmin kuin olimme ajatelleet. Tämä ei kuitenkaan suunnitelmiamme muuttanut vaan kävimme pyörähtämässä erinäisissä kaupoissa :) Isossa eläinkaupassa oli häkissä suuri papukaija (tarkemmin sanottuna sinikelta-ara) jota jäimme seurailemaan kun Lenni oli ihan ihmeissään isosta värikkäästä otuksesta :D
Ajelimme satamaan hieman etuajassa ja kävimme vielä jalkaisin pyörähtämässä lähikaupassa ostamassa jätskit :) Hauskaa oli ja hauskoja muistoja jäi tästäkin reissusta!! :D 

Demin arvostelu:

VAL ERI, VAK3
4-vuotias melko siro narttu. Hyvät silmät ja ilme. Hyvänkokoiset ja hyvin sijoittuneet korvat. Liian pitkät lihakset. Melko siro luusto. Hieman kapea edestä. Hyvän pituinen kaula. Hyvän korkuinen säkä. Hyvä ylälinja ja lantio. Hyvät kulmaukset takana ja edessä. Tarvitsee enemmän massaa vartaloon. Menettää hieman ylälinjaa liikkeessä. 

 Demi matkusti kevythäkissä etupenkillä


 Kannella
 JOKU unohti pakata Demin ruokakipon mukaan joten Demi joutui ruokailemaan muovimukista :D
 Demi ja ruotsalaiset kukat :D
Kyllä väsytti pikkukoiraa taas paluumatkalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti