maanantai 23. marraskuuta 2015

21-22.11.2015 Jyväskylä KV x2

Lauantaina lähdettiin aamusella ajelemaan Jyväskylää kohti. Noin tunnin ajamisen jälkeen alkoi olla maassa vähän lunta ja mitä pidemmälle ajoimme, sitä enemmän lunta oli. Jyväskylään saavuttuamme saimme auton yllättävän hyvin parkkiin ja suuntasimme lumisateessa Paviljonkiin. 
Taina oli tullut katsomaan näyttelyä ja majoituimme myös Tainan luokse :) Olimme skipikehän laidalla aika sopivaan aikaan, siinä ehti vielä purkaa reppua ja vaihtaa Lennin vaippaa. 
Pian skipikehä alkoi. Urosten jälkeen alkoivat nartut. Valiokehässä Jesse esitti Hanin ja minä Demin. Valiokehässä oli myös Anne Granström ja Allimartta, jotka olivat samaanaikaan Liettuassa meidän kanssa. Tuomari sijoitti Allimartan valioluokassa ensimmäiseksi ja Demin toiseksi. Allimartta oli vähän aikaa sitten saanut vahvistuksen C.I.B tittelistä, joten tiesin että jos Demi saisi Allimartan jälkeen varacacibin, se olisi siirtyvä. 

PN kehässä oli viisi koiraa, junnu, avo ja kolme valiota. Juoksutettiin koirat ympäri, jonka jälkeen tuomari katsoi koiria. Hän osoitti Anneen päin ja näytti sitten heidät porukan kärkeen. Sitten tuomari vilkaisi taas koiria ja osoitti meitä. Tuomari osoitti meidät siirtyväksi Annen perään. Ja taas mentiin ympäri. Kierroksen jälkeen tuomari kätteli Annen ykköseksi ja meidät kakkosiksi! Siinä kohtaa alkoi tajuntaan valjeta että tosiaanko me nyt se siirtyvä varacacib saadaan. Kun kehätoimitsija ojensi meille varacacib ruusukkeen, tiesin että siinä se nyt on, Demin viimeinen cacib ja isoin titteli on saavutettu. 
Eihän siinä enää jalatkaan kantanut ja menin polvilleni maahan, nappasin Demin syliin ja kehuin tytön maasta taivaisiin :D Itku ilostakin pääsi. Näin iso titteli on meille valtava juttu! :)
Kehätoimitsija ilmeisesti vähän ihmetteli käytöstäni ja kuulin Annen sanovan että Demistä tuli C.I.B. Kiitos Annelle, itse en siinä kohtaa olisi saanut sanaa suusta :D 
Kun pääsin maasta ylös, kävin vielä kiittämässä tuomaria :) Tuomarina toimi Michael Gavin Irlannista. Irlantilaiset tuomarit ovat yleensä tykänneet Demistä ja niin tykkäsi Michaelkin :)
Hani oli upeasti PN4!! 
Annoin skipikehän päätteeksi vielä ROP ja VSP skipeille käsin maalaamani lasipurkit (niissä on skipin siluetti). Samanlaiset lasipurkit saivat sunnuntain parhaat skipit :)
Käytiin ostamassa Demille C.I.B ruusuke ja seurattiin vielä barbet kehää.

Näyttelyn jälkeen mentiin kaupan kautta Tainan luo. Siellä olikin reippaasti lunta. Lennikin pääsi ihmettelemään tänä talvena ekaa kertaa lunta :) Ilta menikin mukavasti rupatellessa Tainan kanssa. Aamulla lunta oli tullut lisää. Hani oli ihan innoissaan juoksemassa lumihangessa, Demi pysytteli enimmäkseen kolatulla alueella ja Lenni kaatuili lumikinoksiin :D Kiitokset Tainalle :)

Aamupäivällä lähdimme taas kohti Jyväskylää. Tällä kertaa autopaikka ei löytynytkään niin helposti ja lopulta olimme puolituntia aikataulusta myöhässä. Kuitenkin ehdimme kehälle hyvin ennen skipien kehän alkua. Sunnuntaina mukana olivat myös Hanin pentu Sirkku ja pari vuotias Luupää, Siru. Näytin kehässä ensin Sirkun, sitten Sirun ja lopulta Demin. Jesse meni taas Hanin kanssa. Kaikki paitsi Demi saivat ERIn ja SAn. Demi sai ERIn ja oli valioluokan kolmas. Sirkku oli PN3 varasert ja varacacib (siirtyvä). Hani oli PN4. Eli aikamoinen viikonloppu Luupäille! :) 

Lähdimme kotia kohti heti näyttelyn jälkeen että ehtisimme kotiin Lennin iltapalan ajaksi. Lunta olikin sitten jo kotimaisemissakin, mutta huomattavasti vähemmän kuin Jyväskylässä :)

Kiitos Demi! :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti