perjantai 22. lokakuuta 2010

Namuli kylässä 22.10.10











Naomi on meillä kyläilemässä. Eilen Naomi vielä rähisi Demille kun Demi yritti hakea Namulia leikkiin mutta tänään on nähty sellaista hammas- ja sylipainia että oksat pois :D Tytöt liikkuvat yhtenä mustavalkoisena pallona kun ovat koko ajan leikkimässä :D Naomi on jo jäänyt pienemmäksi kuin Demi mutta eipä tuota koko eroa paljon ole :)

Eddy kävi yhtenä päivänä leikittämässä Demiä ja silloinkin painia riitti :D

Naomi sai tutustua tänään iClebo-imuriin :) Namulia ei tosin voinut vähempää kiinnostaa, suhtautui kyllä vähän varautuneesti kun imuri tuli kohti. Demi on imurin kanssa jo kuin vanha tekijä ja istuu imurin edessä jos siltä tuntuu :D
Leikin tiimellyksessä Demi ja Naomi yrittivät kävellä yhtäaikaa pienestä raosta ja jäivät vierekkäin jumiin aukkoon, koska eivät mahtuneet siitä :D Siinä tilanteessa ei voinut muuta kuin nauraa ihan kippurassa kun tytöt katselivat toisiaan ja pyörittelivät päätään että miten tässä nyt näin kävi :D Selvisivät tilanteesta kuitenkin ihan omin avuin hetken ihmettelyn jälkeen :)

Kaverini Teija tulee tänään taas lapsensa kanssa kylään :) Demi pääsee taas leikkimään pienen lapsen kanssa joka osaa käyttäytyä koirien seurassa hienosti :) Teijalla on itsellä myös perhoskoira, joten Naomin läsnäolo tuo tuttua tunnelmaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti